Ihanan kirpsakat puolukat sopivat sekä makeaan että suolaiseen leivontaan ja tietenkin myös ruoanlaittoon!

Puolukka viihtyy kuivissa kangasmetsissä ja marjasatoa voi kerätä usein elokuun lopulta lokakuulle. Muiden marjojen tapaan puolukka kannattaa ottaa osaksi ruokavaliota. 

Puolukka sopii monenlaiseen ruoanlaittoon, ja monesti puolukkaa käytetään erilaisten liharuokien lisukkeena. Puolukka raikastaa mukavasti myös smoothieita, tuorepuuroja, pirtelöitä, huttuja ja vaahtoja. Klassisia puolukkareseptejä ovat tunnetusti kaalikääryleet, jotka maistuvat taivaallisilta puolukkahillon tai tuoreiden puolukoiden kera sekä puolukoista valmistettu vispipuuro. Vaihteluna vispipuuron saat halutessasi esimerkiksi maustamalla se vaniljalla. Kannattaa kokeilla puolukkaa myös aamupuuron päälle muiden marjojen kera.