Kauniin keltaoranssista bataatista ja pastasta syntyy makoisa ruoka. Makua pehmentää mozzarella, suutuntumaa antaa hasselpähkinä ja sinappista makua sekä väriä tuo rucola.

Täysin kotimaisesta viljasta valmistettu pennepastan näköinen Myllyn Paras Putkipasta on uritettu, vinoon leikattu putkimuoto, johon mehevät kastikkeet tarttuvat helposti. Pastaa keitettäessä veden tulee kiehua/poreilla koko ajan, jolloin syntyy laadukasta keitettyä pastaa.

Ainekset n. 4 annosta annosta

500
g
bataattia
2
punasipulia
2
rkl
rypsiöljyä
3
dl
vettä
2
dl
kermaa
½-1
tl
rouhittua mustapippuria
1
rkl
kasvisfondia tai 1 kasvisliemikuutio
(n. ½
tl
suolaa)
1
(luomu)limen mehu
1
rku
rucolaa
½
dl
hasselpähkinärouhetta
200
g
mozzarellajuustoa (esim. pieniä palloja)
l
vettä
1
rkl
kasvisfondia tai 1 kasvisliemikuutio

Ohje

  1. Kuori bataatti ja vetele siitä kuorimaveitsellä suikaleita. Halutessa voit leikata veitsellä bataatin suikaleiksi. Kuori ja viipaloi sipulit renkaiksi. Purista limestä mehu.

  2. Kaada pastaa varten vesi kiehumaan isoon kattilaan. Lisää kasvisfondi tai -liemikuutio mukaan. Kun vesi kiehuu, lisää pasta ja laske siitä 7 minuutin kypsymisaika pastalle.

  3. Lorauta pannulle rypsiöljyä ja lisää bataatti- ja sipulisuikaleet. Kuullota seosta puulastalla hämmentäen noin 5 minuuttia, kunnes suikaleet tuntuvat pehmeiltä. Jos leikkasit suikaleet veitsellä, aikaa voi kulua enemmän.

  4. Lisää mukaan vesi, kerma, mustapippuri, kasviliemivalmiste ja halutessa suolaa. Kuumenna muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon limenmehu.

  5. Valuta pastasta vesi pois.

  6. Paloittele rucola ja mozzarella (jos se ei ole pieninä palloina) ja lisää ne sekä pähkinärouhe ja pasta pannulle. Pyöräytä sekaisin ja tarkista hyvä maku. Jaa ruoka lautasille. Tarjoile kuumana.

VINKKI: Voit käyttää Putkipastan tilalla Myllyn Paras Spagettia.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.