Pangratot, eritavoin maustetut ja öljyn kanssa paahdetut leivänmurut antavat kaikenlaisiin pastoihin paitsi uutta makua myös mukavan rapsakkaa suuntuntumaa.

Ainekset 4 annosta

2
munakoisoa noin 2 cm:n paksuisina kiekkoina
½ + ½
dl
oliiviöljyä
2
sitruunaa ja yhden sitruunan raastettu kuori
suolaa ja mustapippuria myllystä
2
isoa tomaattia kuutioituna
½
pieni sipuli ohueksi viipaloituna
Pangratto:
½
dl
oliiviöljyä
1
viipale hapanjuurileipää muruiksi surautettuna
1
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1
tl
chililastuja
½
sitruunan kuori raastettuna

Ohje

  1. Sekoita yhteen munakoisot, 0,5 dl oliiviöljyä, yhden sitruunan mehu ja kuoriraaste. Levitä koko komeus leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes munakoisot ovat pehmenneet ja alkavat ottaa väriä.

  2. Sekoita pangratton ainekset pienessä kulhossa yhteen. Levitä muruset toiselle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa kullan ruskeiksi ja rapeiksi 6-8 minuuttia. Älä polta.

  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi. Valuta ja ota 0,5 dl pastan keitinvettä talteen.

  4. Nosta valutettu pasta ja säästetty keitinvesi takaisin kattilaan. Kuumenna ja sekoita pastan joukkoon paahdetut munakoisot, tomaatit, sipuli, basilika, 0,5 dl oliiviöljyä ja yhden sitruunan mehu. Sekoita hyvin. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

  5. Jaa pasta tarjoiluastioihin ja ripottele päälle pangratto-murusia.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.