Kaikki piparinleivonnasta

Joulun odotus alkaa monilla ensimmäisten piparien leivonnasta. Omassa lapsuudessani piparit leivottiin äitini käsin kirjoitetussa reseptivihossa olleella ohjeella, joka kaivettiin esiin aina ennen joulua. Nykyisin yhä useampi luottaa käteviin pakastetaikinoihin ja niin teen myös minä. Tässä blogijutussa raotan vähän piparien historiaa, itse leivottavan piparitaikinareseptin ja runsaasti ideoita pipareihin, jotka tehdään valmistaikinaan.
Piparkakkujen historia on pitkä ja kiinnostava. Piparkakkujen alkuperä lähtee hunajakakuista ja mausteista, joihin keskiajalla luokiteltiin myös sokeri, sillä se oli kallista. Hunaja oli halvempaa. Keskiajalla munkit innostuivat leipomaan lääkitseviä hunajaleipiä, joihin lisättiin mausteita. Mitä enemmän mausteita, sitä parempaa terveydelle. Mausteiset hunajaleivät levisivät munkkien mukana Italiasta Alppien pohjoispuolelle ja koko Eurooppaan.
Vähän myöhemmin Saksassa piparkakkuja leipovat sokerileipurit pitivät itseään arvossaan ja perustivat oman killan ”Pfeffersäcke” eli pippurisäkki. Vanhin tieto piparkakuista Ruotsi-Suomessa lienee vuodelta 1444 Vadstenan luostarista, jossa nunnia kiellettiin myymästä kallisarvoisia piparkakkuja. Ensimmäisen kirjallisen dokumentin mukaan Turkuun tuotiin vuonna 1685 kaksi tynnyrillistä piparkakkuja Saksasta.
Ensimmäinen pohjoismainen piparkakkuresepti lienee Ruotsissa ilmestyneessä keittokirjassa ”Hjelpreda i Husshållningen för Unga Fruentimber” vuodelta 1755. Pohjolassa piparkakkutaikinaan lisättiin voita. Suomessa piparkakkuja alettiin leipoa vasta 1900-luvun alussa. Niitä leivottiin ensin pappiloissa ja kartanoissa, joista reseptit kulkeutuivat palvelusväen mukana kansan keskuuteen. Yksi ensimmäisistä piparkakkuresepteistä meillä julkaistiin Anna Olsonin Keittokirja 1:ssä vuonna 1907. Sen jälkeen reseptejä alkoi löytyä muistakin kirjoista, naistenlehdistä ja pipareita opeteltiin leipomaan talous- ja emäntäkouluissa.
Hunajaa käyttäen voi nykyisin valmistaa vanhanajan pehmeärakenteisen piparkakkutaikinan. Lisää hunaja taikinaan mausteiden keittämisen lopuksi, jotta et turhaan keitä hunajaa. Jähmettyessään piparitaikina kiinteytyy, eli älä lisää liikaa jauhoja taikinaa tehdessä. Katso Pehmeät hunajapiparit -resepti itse tehtävään taikinaan tästä.
Piparkakkuihin liitettyjä uskomuksia oli paljon. Useimmiten haviteltiin onnea, rikkautta ja menestystä. Aikoinaan esimerkiksi uskottiin, että pitämällä piparkakkua kirkonmenojen ajan taskussa vältyttiin sairauksilta. Piparkakkuun siunaantui voimaa, ja sitä syömällä välttyi tarttuvilta taudeilta. Luostareiden kahvipöydissä esiintyneiden eläinhahmoisten piparkakkujen tarkoituksena oli taas karjaonnen turvaaminen.
Vieläkin monilla piparkakkumalleilla on oma vertauskuvallinen merkityksensä, vaikka sitä ei enää välttämättä tiedosteta. Suomessa suosituin kukan mallinen piparkakku on hyvän sadon, rikkauden ja hedelmällisyyden vertauskuva. Piparkakku-ukko ja -akka puolestaan kuuluvat ikivanhaan elämänpuuaiheeseen, joka on pitkän ja onnellisen elämän symboli. Sydän, tähti ja lintu ovat uskonnollisia rakkauden, uskon ja Pyhän Hengen vertauskuvia. Possupipari on symboli viikinkiajan uhrileivästä, jonka avulla jumalilta toivottiin rikkautta. Sitä mukaa kun uskomukset ja symboliikka ovat vähentyneet, on muotteihin ilmaantunut myös uusia malleja. Nykyisin leivotaan perinteisten piparkakkumallien lisäksi monia lasten suosikkeja, kuten nalleja, autoja ja muumeja.
Itse piparkakkutaikina ei ole muuttunut enää kovin paljoa viime aikoina. Edelleen perinteiseen piparkakkutaikinaan kuuluvat siirappi, sokeri, mausteet, muna ja voi, jota voidaan korvata osittain tai kokonaan margariinilla. Teollinen pakastepiparitaikinoiden valmistus alkoi Suomessa 1990-luvulla. Myllyn Paras valmistaa nykyisin kahta erilaista piparien leivontaan sopivia taikinaa. Myllyn Paras Perinteinen Piparkakkutaikina on voilla leivottu, perinteisin piparkakkumaustein maustettu herkullinen piparkakkutaikina. Taikinaa saa 500 gramman pakkauksissa.
Laktoositon Piparitaikina on margariinipohjaisesti valmistettu piparitaikina, joka sopii kaikille, mutta eritoten vegaaniseen ruokavalioon. Tämä on helposti käsiteltävää ja kauniin ruskeaksi paistuvaa. Taikinaa saa 500 gramman tai 1 kilon pakkauksissa. Pakastepiparitaikinoista leipominen on helppoa. Sulata taikinalevyjä huoneenlämmössä 30–40 minuuttia. Huoneen lämpötila vaikuttaa sulamisaikaan. Kauli levyt 2–3 mm paksuuteen kevyesti jauhotetulla leivinalustalla tai pöydällä. Pyri siihen, että taikinalevy on kauttaaltaan yhtä paksu, jottei taikinaan jäisi ohuempia kohtia/pipareita, jotka palavat helposti paksumpien kohtien/piparien joukossa uunissa.
Ota taikinasta muotilla piparkakkuja. Nostele ne varovaisesti ohuella leveäreunaisella (teräs)lastalla leivinpaperin päälle. Muista lämmittää uuni etukäteen 200 asteeseen. Paista piparkakkuja uunin keskitasosta vähän ylemmällä ritilätasolla 5–7 minuuttia, paistoaikaan vaikuttaa piparien paksuus ja koko. Varo polttamasta pipareita. Ole tarkkana, että syntyy kaunis paistoväri, sillä piparit palavat helpolla. Kun nostat uunipellin pois uunista, vedä leivinpaperi pipareineen heti pois pelliltä, jotta piparit eivät enää jälkikypsy/kuivu pellillä. Anna piparien jäähtyä tasaisella alustalla.
Paistetut piparkakut voit koristella esimerkiksi sokeri-vesikuorrutteella. Pikeeri eli royal icing on tomusokerikuorrutus, joka kovettuu kuivuessaan. Pikeeri toimii hyvin pikkuleipien koristelussa. Jos värjäät pikeerin, käytä jauhemaista elintarvikeväriä tai pastaväriä. Muista laittaa väriä varoen, vähän kerrallaan, kunnes saat mieleisesi värin. Mikäli et halua käyttää raakaa munanvalkuaista, sekoita kuorrutus sitruunamehusta ja tomusokerista. Paksummalla pikeerillä pursotetaan ohutta ja tarkkaa koristelua. Löysemmällä pikeerillä täytetään alueita. Pikeeri alkaa kovettua huoneenlämmössä, joten pidä sitä peitettynä. Peitä myös pursotinpää, jos pidät taukoa koristelusta.
PIKEERI (tomusokerikuorrutus)
1 kananmunan valkuainen
½–1 tl sitruunamehua
2½–3 dl tomusokeria
1. Riko ja erottele munasta valkuainen kulhoon. Vatkaa hetki (sähkövatkaimella) ja lisää sitruunamehua ja sen jälkeen tomusokeria. Vatkaa muutama minuutti, kunnes seos on tanakkaa. Mikäli massa on löysää, jatka vatkaamista. Jos valmistat irtonaisia leivinpaperin päälle pursotettavia koristeita, lisää tomusokerin määrää.
2. Siirrä pikeeri pienisuisella suoralla tyllalla varustettuun pursotinpussiin tai tukevaan muovipussiin, jonka kulmaan leikkaat hyvin pienen reiän.
3. Koristele jäähtyneet piparkakut tai muut leivonnaiset.
4. Anna kovettua.
Kun haluat päästä helpolla pipareita valmistaessa, leivo piparit ilman kaulintaa ja muotteja. Tämä onnistuu, kun leikkaat vielä vähän kohmeisesta valmiista pakastepiparitaikinalevystä pitkiä nauhoja. Käännä ne leivinpaperille uunipellille kumolleen ja taita nauhat hevosenkengän tai kirjainten muotoon. Nauhojen pituus vaikuttaa hevosenkengän/aakkosten kokoon – parhaan kokoiset saat, kun leikkaat taikinalevyn pituudesta noin 3 cm pois. Kypsien hevosenkenkien/kirjainten päät voit koristella kastamalla päät suklaaseen ja sen jälkeen kookoshiutaleisiin tai sokerivesikuorrutukseen ja nonparelleihin. Katso resepti Hevosenkengät tästä. Reseptin alta löytyy ideavideo: Piparit - helpot ohjeet monen näköisiin joulupipareihin
Helppoja ja mainioita suolaisenmakeita pipareita ovat Pipari-Sinihomejuustokiekurat. Kauli piparkakkutaikinalevy/-levyt ohueksi suorakulmaiseksi levyksi (25 x 25 cm). Ripottele pinnalle sinihomejuustoa murustettuna. Kääri kääretortun tapaan rullalle. Laita rulla hetkeksi jääkaappiin tai pakastimeen kovettumaan. Leikkaa rullista sentin leveitä viipaleita ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle kumolleen. Voit tehdä isompia tai pienempiä rullia sen mukaan, miten leveästä levystä rullaat taikinaa.
Toinen helppo suolaisenmakea resepti piparitaikinasta on Suolapähkinäpiparit. Ota osa suolapähkinöistä sivuun koristelua varten, rouhi loput veitsellä tai monitoimikoneella. Sekoita rouhe ja taikina käsin tasaisesti ja leivo taikinasta paksu pötkö. Leikkaa se 30 osaan ja pyörittele palaset palloiksi. Asettele pallot väljästi leivinpaperille uunipellille. Painele hieman matalammiksi ja laita jokaisen keskelle suolapähkinä.
Valmistitpa kumpia vain edellisistä, paista pipareita 200-asteisen uunin keskiosassa 6–8 minuuttia. Tarkempi resepti löytyy tästä.
Piparitaikinan voi toki valmistaa itse, eikä se ole vaikeaa, vaan helppoa, hauskaa ja palkitsevaa. Sitä paitsi taikina on superherkullista niin tuoksuvana taikinana kuin pipareina. Kun taikina leivotaan itse, voidaan vaikuttaa lopputulokseen ja siis tätä kautta piparien rapeuteen.
Piparitaikinan valmistus aloitetaan itse, kiehauttamalla rasva, fariinisokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Kuuman seoksen annetaan jäähtyä. Sen jälkeen makeaa sokeri-rasvaseosta vaahdotetaan, mieluiten sähkövatkaimella ja joukkoon lisätään muna. Lopuksi taikinaan sekoitetaan nopeasti jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Jauhon määrä vaikuttaa piparitaikinan pehmeyteen ja tätä kautta piparien laatuun. Vähän pienemmällä jauhomäärällä syntyvät pehmeät ja paksut piparkakut, kun taas suuremmalla jauhomäärällä syntyvät ohuet ja rapeat piparit. Mittaa kaikki taikinan ainekset tarkasti, jotta tämä toteutuu. Anna taikinan jähmettyä viileässä seuraavaan päivään, jolloin taikina myös maustuu parhaiten. Kauli taikina kahdessa erässä jauhojen avulla hyvin (n. 2 mm / kiinteämpi taikina) tai aavistuksen paksummaksi (n. 3 mm / pehmeä taikina) levyksi. Ota levystä heti piparkakkumuotilla pipareita, esim. sydämiä, tähtiä ja enkeleitä. Nosta ne ohuella (teräs)lastalla väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Katso tarkemmin, miten valmistat itse piparitaikinan tästä Piparitaikina – Perinteinen ja helppo ohje tästä.
Lemon curdilla, sitruunatuorejuustolla ja kookoshiutaleilla maustetut Sitrustäytteiset piparkakut ovat raikas vaihtoehto perinteisille piparkakuille. Leivo ensin sydänpipareita ja anna niiden jäähtyä. Levitä puolille pipareista ensin kerros tuorejuustoa, ripottele päälle kookoshiutaleita tai mantelirouhetta. Levitä lopuksi päälle kerros lemon curdia ja laita toinen pipari päälle. Sihtaa pinnalle tomusokeria. Saat koristeeseen haluamasi kuvion, esim. pienen sydämen, kun leikkaat leivinpaperiin pienen sydänaukon ja laitat sen piparin keskelle ja sihtaat aukon täyteen tomusokeria. Löydät reseptin tästä.
Piparipaketit ovat kauniita herkkuja joulunajan lahjaksi. Paketteja varten tarvitaan pieniä pipari taikinaneliöitä (esim. 7 cm x 7 cm), jotka paistetaan kypsiksi ja jäähdytetään. Täytteeksi vaahdotetaan huoneenlämpöinen voi, tomusokeria ja vaniljasokeri, mukaan lisätään tuorejuustoa. Laita aina kaksi piparia päällekkäin niin, että levität väliin paksun kerroksen kreemiä. Laita täytetyt piparit jääkaappiin kovettumaan. Solmi lahjanauhat kauniisti paketteihin ennen tarjoilua. Voit halutessasi kirjailla sokerivesikuorrutteella nimikirjaimet paketteihin. Katso ohje tästä.
Suunnittelemani Kahvipiparit ovat reilusti kahvinmakuisia ja tuovat näin uutta ideaa piparimaailmaan. Mikäli haluat kahvinmaun vain täytteeseen, voit jättää kahvijauheen pois piparitaikinasta. Vege-mokkatäyte pysyy parhaiten kiinteänä viileässä. Mikäli haluat, että mokkatäyte pehmenee suussa sulavaksi, pidä pipareita huoneenlämmössä ainakin 1 tunti ennen. Kahvipiparit-reseptin saat tästä. Yhdessä leipominen on mukavaa ajanvietettä, josta pienet leipuritkin nauttivat. Lasten kanssa voi leipoa mitä erilaisempia pipareita ja antaa lasten valita itse haluamansa piparimuotit tai antaa lasten käyttää luovuuttaan eli antaa heidän muovata ja muotoilla piparit itse oman mielikuvituksen mukaan. Joulupiparit-reseptistä löydät kivoja vinkkejä piparien leivontaan. Kiva idea on leipoa lasten kanssa Kolmen taikinan nallepipareita. Kokeile eri väriyhdistelmiä nallen naamaan, kuonoon, korviin ja silmiin, niin saat aina vähän erinäköisen nallen. Nallen kuonoon ja silmiin voit käyttää suklaataikinan suklaahippuja tuomaan lisää ilmettä. Näihin nallepipareihin et välttämättä tarvitse edes piparimuotteja etkä kaulinta, katso vinkit tästä.
Myös nämä joulukuuset valmistuvat ilman piparimuotteja. Leikkaa taikinapyörällä tai veitsellä kaulitusta taikinasta kolmioita. Kun leikkaat kolmiot aina toistensa viereen, ei jää ylimääräisiä kanttipaloja. Koristele piparikuuset kypsinä kauniisti sokerivesikuorrutteella ja koristerakeilla. Täytä piparit vasta tämän jälkeen. Näin saat kätevästi pipareita vaikkapa myyjäiskahvilaan. Katso Lakritsiset Joulukuusipiparit -resepti ja valmistusvideo, jossa leivomme näitä pipareita huomenta Suomessa Eva Kelan kanssa. Helppoja ja herkullisia ovat Piparidonitsit. Nämä donitsit kypsennetään uunissa eli niitä ei tarvitse uppopaistaa. Tuorejuusto kruunaa donitsien täytteen ja kuorrutteen. Levitä donitsien pintaan tulevaa kuorrutetta melko runsaasti ja jätä kuorrutteen pinta epätasaiseksi, jolloin tulos on tyylikkään rosoinen. Voit täyttää ja kuorruttaa donitsit ajoissa ja säilyttää niitä jääkaapissa, jolloin niiden rakenne (haluttaessa niin) pehmenee. Piparidonitsit sopivat hyvin vaikka pikkujouluihin. Helpot donitsit, joissa käytetään valmista piparitaikinaa, resepti löytyy tästä.
Kun sekoitat makeaan piparitaikinaan hapanta kuivattua marjaa, huomaat miten hyvin makea ja hapan maku toimivat yhdessä. Levitä ensin taikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön noin 45 min ajaksi. Sekoita kuivatut marjat ja taikina käsin tasaisesti. Kaaviloi taikina ohueksi levyksi ja ota muotilla pipareita, esimerkiksi sydämiä tai tähtiä. Asettele ne väljästi leivinpaperille uunipellille. Paista 200-asteisen uunin keskiosassa 4–7 minuuttia. Karpalo- tai puolukkapiparit -reseptistä ja videosta ohjeen alta näet, kuinka näitä pipareita valmistetaan.
Joulupiparit toimivat myös syötävinä ekologisina astioina jouluisille herkuille. Voit valmistaa piparikupit ajoissa, ne säilyvät pitkäänkin kuivassa huoneenlämmössä. Täytteeksi valmistettava kinuskikastike syntyy kätevästi mikroaaltouunissa, toki voit käyttää kaupan valmista kinuskikastikettakin. Perinteisin marja kinuskin kanssa lienee karpalo, mutta myös puolukat ja herukat sopivat tähän hyvin. Katso resepti ja video, jossa leivon näitä ihastuttavia piparikuppeja Huomenta Suomen Jesse Kamraksen kanssa. Joulupiparit kuppeina ja kinuskimarjat.
Piparkakkutalo on yksi suositumpia asioita, joita piparitaikinoista leivotaan. Piparkakkutalo onnistuu helpoiten valmistaikinasta, koska se on sopivan kiinteää, eikä sen takia leviä paistettaessa, eikä murru helposti levyinä. Printtaa talon kaavat ja leikkaa irti kaavojen osat piparitaikinalevystä, jonka tulee olla mahdollisimman tasapaksuiseksi kaulittu, jotta lopputulos on kaunis. Huomaa, että ovi ja ikkunat leikataan seinistä erilleen. Avaa Piparkakkutalon kaavat PDF-muodossa:
Piparkakkutalon kasaamista ennen kannatta kurkata video, jossa piparkakkutalo kootaan reilussa puolessa minuutissa.
Leivo piparitalon seinät ja muut isommat osat suoraan leivinpaperin päällä, koska isojen palojen siirtely venyttää helposti osia. Jätä osien väliin tilaa pellillä, sillä ne leviävät vähän paistettaessa. Kannattaa laittaa eri kokoiset osat eri uunipelleille, jolloin samankokoiset osat paistuvat samassa ajassa. Kun osat ovat paistuneet uunissa, nosta pelti pois ja vedä koko leivinpaperillinen pipariosia tasaiselle alustalle jäähtymään. Tarkasta kaavojen avulla, miten osat ovat pysyneet mitoissaan, ja leikkaa tarvittaessa terävällä leipäveitsellä seinät suoriksi, jos ne ovat paisuneet kaavojen yli. Käytä apuna viivotinta, jotta osat ovat varmasti suoria.
Laske tarkasti, että sinulla on kaikki piparitalon paistetut osat, esimerkiksi 2 päätyä, 2 sivuseinää, 2 kattoa, savupiippu, ovi ja ikkunoita sekä pohjalevy talolle. Lopusta piparitaikinasta voit paistaa tikapuut, joulukuusen, tonttuja ja eläimiä pihaan.
On hyvä, jos piparitalon osat voivat kuivua rauhassa seuraavaan päivään. Koristele osat ennen talon kokoamista. Kaupasta löytyy valmista sokerivesikuorrutusta, mutta halvemmalla voit sen tehdä itse tomusokerista ja sitruunamehusta tai munanvalkuaisesta (ks pikeeri). Kokoaminen on varminta tehdä paistinpannussa sulatetulla sokerilla, sillä pikeeri on turhan pehmeää talon kasassa pysymiseen. Kaveri on tässä piparitalon kasauksessa mainio apu osien kiinnipitämisessä. Muista myös, että kuuma sula sokeri on polttavaa. Lisäksi sokeri saattaa palaa herkästi, joten pannun lämpötila tulee pitää mietona. Hedelmäsokeri sulaa alemmassa lämpötilassa ja on hyvä vaihtoehto.
Pohjalevy asetellaan alustalle, johon piparitalo tulee jäämään esille. Seinän alalaita kastetaan sokeriin ja kiinnitetään suoraan levyyn. Seuraavissa seinissä myös sivulaita kastetaan ja jatketaan, kunnes talo on kasassa. Koko ajan pidetään huolta, että talo pysyy suorassa. Viimeksi katto ja piippu. Sitten vielä pihan puut, tontut, eläimet yms. Valmiin luomuksen päälle voi tupsauttaa tomusokeria lumeksi. Kannattaa katsoa video, josta löytyy runsaasti vinkkejä piparitalon leivontaa. Kokoan videolla Kyösti Mäkimattilan kanssa kauniin piparitalon.
Moni haluaa vaihtelua joulumyyjäisten valikoimiin eli piparkakkutalo ei toki ole ainoa oikea. Yksi helppo idea on Piparikuusi, joka toimii hauskannäköisenä joulukoristeena. Mikäli myyjäiset ovat jo marraskuussa, piparikuusta voi myydä joulukalenteriksi, josta saa syödä joka päivä ennen joulua yhden piparin. Leivo erikokoisia tähtipipareita ja tee jokaiseen keskelle reikä ennen paistamista. Kuorruta valmiit piparit ja kokoa niistä kuusi. Kuusen runkona toimii ohuehko keppi. Kurkkaa idea Piparikuusi joulukalenteriksi tästä.
Edellistä näyttävämpi on leipoa kotiin Piparimetsä, joka voi haluttaessa korvata pienen kodin joulukuuseen. Suunnittelemani piparimetsä syntyy kolmiulotteisista piparikuusista. Nämä piparikuuset ovat näyttäviä luomuksia kuten piparitalotkin, mutta helpompia valmistaa. Yhteen kuuseen tarvitaan aina 3 erilaista palaa, joista aina 1 kuusi kasataan yhteen niissä olevien kolojen avulla. Sulatettua sokeria ei tarvita. Katso resepti ja kuusien kaavat tästä.
Herkullista piparkakkujen leivontaa ja joulun odotusta kaikille!
Kommentteja ja keskustelua