Myllyn Paras uutuustuotteesta Kaurarouhepuurosta valmistat perinteisen puuron lisäksi myös vaikkapa lisäkkeet ruoalle. Monikäyttöinen kaurarouhe on mainio myös jälkiruoassa. Kokeile vaikka!

Ainekset 10-15 annosta annosta

6
dl
maitoa (laktoositon käy)
Lisäksi:
dl
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
¾
dl
sokeria
1-2
tl
kanelia
250
g
pakastekirsikoita
5
liivatelehteä + vettä
½
dl
vettä
Pinnalle:
1-2
dl
kuohu- tai vispikermaa
1-2
rkl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
ripaus
kanelia
cocktailkirsikoita

Ohje

  1. Laita maito ja kaurarouhe kattilaan ja anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes puuro on kypsää. Jäähdytä.

  2. Vaahdota vaniljakastike ja vatkaa joukkoon sokeri, kaneli ja hieman kohmeiset pakastekirsikat.

  3. Laita liivatelehdet likoamaan väljään kylmään veteen noin viideksi minuutiksi, kunnes hieman pehmenevät.

  4. Kiehauta vesitilkka ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet, sekoita. Kaada liemi ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

  5. Vuoraa halkaisijaltaan 22-24 cm irtopohjavuoka tai pitkulainen reunavuoka leivinpaperilla ja tarkista ettei reunojen alta pääse valumaan täytettä mikäli käytät reunavuokaa.

  6. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään yön yli. Irrota kauravanukas vuoasta veitsellä irti pyöräyttäen ja siirrä tarjoiluvadille. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.

  7. Lusikoi vaahto pinnalle ja levitä huolimattomasti päälle. Ripottele pinnalle kanelia. Koristele cocktailkirsikoilla. Tarjoa jälkiruokana tai välipalana.

Resepti:
Hellapoliisi

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.