Tämä resepti sai kunniamaininnan Arjan Leivontanurkan Halloween-kuvakilpailussa vuonna 2012.

Ainekset 18-20:lle annosta

Pohja:
7
kananmunaa
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
3
rkl
kaakaojauhetta
Täyte:
appelsiinimehua kostutukseen
vadelmahilloa
pätkismoussea
Pätkismousse:
ps
pätkiksiä
300
g
maustamatonta tuorejuustoa
tl
vaniljasokeria
3
dl
vispikermaa
Päällinen:
400
g
sokerimassaa

Ohje

  1. Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe siivilän läpi varovasti sekoittaen joukkoon. Leikkaa kakkuvuoan (26 cm) pohjalle leivinpaperia ja voitele reunat. Kaada massa kakkuvuokaan.

  2. Paista kakku uunin alatasolla +175 asteessa noin 40 minuuttia. Kun pohja on hyvin jäähtynyt, leikkaa se kolmeen kerrokseen.

  3. Tulosta sopivan kokoinen kuva pääkallosta (22-26 cm) ja aseta se kakun päälle. Leikkaa kuvan reunoja pitkin. Muotoile myös kakkua 3D muotoiseksi. Kaiverra silmiin, nenään ja suuhun syvennykset.

  4. Tee pätkismousse. Sulata pätkikset mikrossa, lisää joukkoon vaniljasokeri, tuorejuusto sekä vatkattu kerma.

  5. Seuraavaksi täytä kakku. Kostuta pohja. Levitä vadelmahilloa kerros pohjan päälle ja seuraavaksi kolmasosa pätkismoussesta, toista myös seuraavaan väliin. Kun viimeinen kerros on laitettu, levitä viimeiset pätkismousset kakun reunoille ja silmien, nenän ja suun sisennyksiin.

  6. Ennen kuin laitat kaulitun sokerimassan kakun päälle, korosta kallon muotoja lisäämällä silmien, nenän ja suun ympärille sokerimassaklönttejä. Kaulitse sokerimassa halutulle paksuudelle ja aseta kakun päälle. Painele sormilla massa tarkasti silmiin ja muihin osiin.

  7. Lisää hellästi bambu- tai hammastikulla yksityiskohtia esim. vähän silmien alle ja poskiin. Maalaa pastavärillä silmät, nenä ja suu mustaksi. Pyöritä sokerimassasta hampaita ja asettele ne suuhun. Siirrä tarjoilualustalle. Koristele kakun alunen haluamallasi tavalla.

Resepti:
Tomas Tevalin

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.