Grillivartaat - suolaista ja makeaa kesäherkuttelua

Tänä vuonna 2018 olemme saaneet nauttia poikkeuksellisen lämpimästä ja aurinkoisesta alkukesästä. Niinpä olen ehtinyt kokeilla grillin ääressä jo monia erilaisia herkkuja. Varmasti moni kaipaa tänä kesänä kivoja ideoita grillaukseen, sillä grillikaudesta tulee näillä näkymin pitkä.
Grillattavan ei tarvitse olla aina valmista ”kelmutettua” lihavoittoista grilliruokaa. Tässä jutussa kerron innostuksestani grillivartaisiin. Ne ovat oivaa grillattavaa, koska näin pääsee grillaamaan juuri kauden parasta satoa ja toisaalta voi hyödyntää jääkaappiin kertyneitä tuotteita, jotka voi laittaa varrasaineiden joukkoon grilliin.
Suolaiset grillivartaat syntyvät erivärisistä raaka-aineista. Voit leikitellä värien kanssa niin, että laitat yhteen vartaaseen vuorotellen vain kahta tai kolmea ainetta tai sitten voit laittaa sekaisin eri aineita. Voit myös koota erikseen kasvis-, liha- ja kalavartaita.
Muista kastella puiset grillitikut ajoissa ja anna niiden vettyä ainakin puoli tuntia. Kostutus
estää, että tikut eivät pala niin helpolla. Toki voit käyttää myös metallisia grillivartaita tai moderneja taipuisia grillivaijereita, joissa grillattavat voi asetella sopiville kiemuroille grilliin. Googlella ”grillivaijeri” löydät paikat, josta näitä saa. Nämä vartaat kannatta öljytä, jotta pujotus on helpompaa.
Tässä grillivarras-muistilista eli lista raaka-aineista, joita käytin itse viimeksi grillivartaisiin.
Suolaiset vartaat
porkkana
salottisipuli
kesäkurpitsa
herkkusienet
punaiset ja keltaiset kirsikkatomaatit
punaiset, oranssit ja keltaiset pienet paprikat
ananas
nektariini
maissi
halloum-/grillijuusto
maustettu grillimakkara
broilerinfilee
rypsiporsas
Grillivartaiden aineet kannatta kuoria ja pilkkoa ajoissa. Mikäli laitat samaan vartaaseen hitaammin kypsyviä ja pidempään kypsyviä raaka-aineita, leikkaa hitaasti kypsyvät raaka-aineet ohuemmiksi paloiksi tai viipaleiksi. Voit myös nopeasti esikeittää aineita, esimerkiksi porkkanaa ja perunaa. Itse käytin uuden sadon porkkanat vartaisiin ohuina viipaleina ja näin niistä tuli ilman keittämistä mukavan rapsakoita.
Valmistaa varrasherkuille mieluinen marinadi. Suolaiseen marinadiin sopivat hyvin rypsiöljy, sitruunamehu tai valkoviini, soijakastike, suola, hunaja tai sokeri, rouhittu mustapippuri, chilirouhe ja tuoreet yrtit. Laita jokainen raaka-aine omaan kulhoon ja sekoita joukkoon 1–2 rkl marinadia. Peitä kulhot kelmulla ja anna ainesten marinoitua viileässä ainakin tunti.
Kun alat grillaamaan vartaita, ota marinoituneet ainekset lämpenemään vähintään puoli tuntia ennen grillaamista. Varsinkin lihapalojen tulisi lämmetä, jotta niistä ei tule grillissä kuivia. Pujota palat vartaisiin vieriviereen varas lähes täyteen. Grillaa melko kuumalla tai melko lähellä hiillosta 10–15 minuuttia, kääntele välillä. Sianlihaa grillataan pidempään kuin naudan sisäfilettä. Kana ja broileri tulee grillata varmasti kypsäksi, joten noin 15 minuuttia on hyvä aika, kanapalojen koosta riippuen. Kalapalat kysyvät nopeasti, itse paistan kalaa grillissä vain noin 5 minuuttia ja annan sen jälkeen jälkikypsyä hyvin miedossa lämmössä / ylätasolla noin 10 minuuttia. Vihanneksien grillaamiseen kuluu aikaa 5–15 minuuttia, kääntele vartaita usein ja valele välillä grillauskastikkeella.
Grilliruoan mainio lisuke on hapokas feta-jogurttipasta, johon saksalaiset mökkivieraani ihastuivat kovasti. Tässä paljastan sen reseptin:
Grilliruoan kaveri, Arjan feta-jogurttipasta
n. 4:lle
1–2 dl maustamatonta paksua jogurttia (kreikkalaista tai turkkilaista)
n. 100 g murustettua fetajuustoa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 dl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
½ dl silputtua persiljaa
½ dl hienonnettua ruohosipulia
1 tl suolaa
½–1 tl rouhittua mustapippuria
4 dl keitettyä Myllyn Paras Tummaa Makaronia tai muuta keitettyä pastaa (voi olla aiemmin keitettyä, tähdettä)
Valmistus on todella helppoa, sekoita vain kaikki aineet keskenään.
Pastaksi voi käyttää tavallista tai tummaa makaronia tai oikeastaan mitä vain muuta keitettyä makaronia tai pastaa. Esimerkiksi Raketti Spagetti sopii tähän hyvin. Pasta voi olla aiemmin keitettyä tai tähteeksi jäänyttä edelliseltä aterialta.
Grillivartaat toimivat mainiosti jälkiruokana. Varaa kesän satokaudesta aina kaikkein sopivimmat aineet. Itse käytin alkukesän makeisiin vartaisiin seuraavia aineita.
MAKEAT VARTAAT:
raparperia
kiinteää mansikkaa
banaania
ananasta
kauramurotaikinaa
Edellä mainituilla aineilla saa rakennettua kauniita jälkiruokavartaita, jossa on makeutta ja happoisuutta, rapsakkuutta ja pehmeyttä. Taikinapalat saavat jäädä hyvin ”al dente”, jolloin ne ovat herkullisimmillaan vartaissa. Mikäli et halua herkutella näin taikinaa, voit toki laittaa vartaaseen korvapuustin, pullan tai muiden leivonnaisten tähteeksi jääneitä paloja.
Kommentteja ja keskustelua