Itse valmistan riisini lähes aina tällä menetelmällä. Nykyään yhä useammin käytän riisi-ohraseosta, sillä se on mielestäni maukkaampaa ja muutenkin ravintorikkaampaa.  Ruoka syntyy noin 20 minuutissa, mutta vaatii vahtimista ja läsnäoloa koko ajan. Tähän versioon kivan lisän tuo tuore parsa, joka tekee tästä valmiin aterian vaikka ihan sellaisenaan.  Viimeksi tarjosin tätä vierailleni karitsan lisukkeena ja hyvin kelpasi!

Ainekset annosta

1
sipuli
1
valkosipulinkynsi
½
tuore punainen chili
(1-2
varsisellerin vartta)
loraus oliiviöljyä
1
dl
valkoviiniä
5-7
dl
kana- tai kasvislientä (kuutiosta käy)
5-7
tuoretta vihreää parsaa
n.25
g
voita
suolaa ja pippuria maun mukaan

Ohje

  1. Silppua sipulit, chili ja sellerinvarret pieneksi. Lorauta kasariin reilu loraus oliiviöljyä ja lisää silputut vihannekset kasariin, pyörittele hetki ja anna kuullottua.

  2. Lisää joukkoon riisi-ohra ja pyörittele vielä hetki, niin että se kuullottuu, mutta ei ruskistu. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehua niin, että viini on haihtunut.  Tämän jälkeen lisää lientä kasariin noin desilitra kerrallaan ja alenna lämpöä hieman, niin että seos pulputtaa hiljalleen.

  3. Aina kun liemi on haihtunut, lisää lientä dl kerrallaan, muista sekoittaa seosta välillä, ettei se pala pohjaan. 

  4. Nesteen imeytyessä kuori parsat ja katkaise juuresta noin 1,5-2 cm pätkä, jotta parsan puinen osa jää käyttämättä. Leikkaa kuoritut parsat noin 2 cm paloiksi.

  5. Kun olet lisännyt lientä noin 4 dl, lisää joukkoon myös parsan palat ja jatka liemen lisäämistä normaaliin tapaan. 5 dl jälkeen, maista onko riisi-ohra kypsää, sen ei kuulu mennä ihan pehmeäksi, vaan olla napakkaa, mutta ei kuitenkaan liian raakaa, vaan al dente eli puolikypsää (tämä on täysin makuasia, kuinka kypsästä pitää). 

  6. Jatka liemen lisäämistä niin kauan, että kypsyys on makusi mukaista. Lopuksi lisää joukkoon voi sekä suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

  7. Tarjoile sellaisenaan kevyenä kasvisateriana tai lihan tai kalan lisukkeena.

Resepti:
Vappu Pimiä, Radio Novan Vapun valtakunta

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.