Nimenanto- tai kastejuhlat - vinkkejä juhlatarjoiluun

Kastejuhla, ”ristiäiset” tai nimenantojuhla, ”nimiäiset” on pienen lapsen ensimmäinen juhla, joka tekee siitä mieltä herkistävän ja tärkeän juhlan. Tätä kannattaa suunnitella ajoissa. Mikäli muita pieniä lapsia ei ole, voi näitä suloisia juhlia alkaa miettiä jo ennen lapsen syntymää. Jos taas perheessä on jo monta pienokaista, kannattaa pyytää apua juhlien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Myös pappi ja juhlapaikka kannattaa varata mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen sekä kutsua läheiset paikalle. Kokoa sukua ei tarvitse kutsua paikalle.
Kirkollisesti kastettava vauva puetaan juhlissa perinteisesti kastemekkoon, joka voi olla kiertänyt pitkäänkin suvun keskuudessa. Kirkolliseen kastejuhlaan varataan kastemalja, joka on kaunis usein suvussa kiertänyt lasi-, metalli- tai posliiniastia sekä liina lapsen pään kuivaamista varten. Kasteessa paljastetaan lapsen nimi ja kastekynttilä sytytetään, kun lapsi on kastettu. Sitä toivotaan poltettavan seuraavinakin vuosina kastepäivänä ja muina tärkeinä päivinä. Kasteessa lapsesta tulee seurakunnan jäsen ja hän tulee merkityksi omalla saamallaan nimellä väestörekisteriin kirkon kirjojen kautta. Kummit saavat kummitodistuksen. Perinteiden mukaan kummit tukevat vanhempia lapsen kasvatuksessa ja huoltamisessa.
Nimensaaja taasen puetaan kauniisiin vaatteisiin ja juhlamenot ovat vapaamuotoisemmat. Lapsella voi olla kummit näinkin. Heille voidaan itse tehdä nimenantotodistus. Juhlat voi järjestää tilanteesta riippuen, kotona, seurakunnan tiloissa (vain kastetilaisuus), kirkossa (vain kastetilaisuus) tai vaikkapa isovanhempien luona. Juhlatilan siistiminen juhlakuntoon ja pienen lapsen mukainen suloinen koristelu antavat pohjan ikimuistoisille juhlille. Tilaisuuteen sopivia kukkia ei tule unohtaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sillä juhlapäivänä huomiota vievät nimen annon jännityksen lisäksi vauvan aikataulut, tarjoilut ja vieraiden kanssa seurustelu. Tässä blogijutussa keskityn seuraavaksi tarjottaviin, joita voi valmistaa näihin niin ihaniin ensimmäisiin juhliin.
Kastetilaisuuden tai nimenannon jälkeen tilaisuutta juhlistetaan yleensä kahvitarjoilulla, mukana on toki hyvä olla teetä ja virvokkeita. Pöydässä on hyvä olla niin suolaista kuin makeaa. Mikäli mukana on pitkämatkalaisia, kannattaa varata vähintään ruokaisaa piirakkaa. Vegaanisin täyttein valmistettu Ruokaisa tomaattipiirakka on hyvä valinta, joka sopii monille. Piirakan täytteenä on ruokaisaa Myllyn Paras Ateriarouhe Kaura-härkäpapua, joka on valmistettu täysjyväkaurasta ja härkäpapurouheesta. Voit korvata kauraranskankerman tavallisella ranskankermalla ja lisätä halutessasi juustoraastetta täytteeseen ranskankerman lisäksi, jos piirakan ei tarvitse olla vegaaninen. Piirakkapohjan voi leipoa itse tai siinä voi käyttää Myllyn Paras Ruokapiirakkataikinaa tai vegaanista Isoa Lehtitaikinalevyä. Katso resepti tästä.
Vaihtoehtoisesti voit leipoa juhliin Pellillisen lohipiirakkaa, josta riittää pala jokaiselle. Toki piirakoita voi olla tarjolla kaksikin, mikäli arvelet juhlaväen olevan nälkäisiä. Löydät ohjeen tästä. Leivo piirakka etukäteen ja leikkaa se jäähtyneenä neliöiksi. Levitä nämä isolle leivinpaperin päälle levylle ja pakasta. Kun palat ovat jäähtyneet, siirrä ne pakastuspussiin pakastimeen odottamaan juhlia. Levitä palat juhlapäivän aamuna sulamaan isolle tarjottimelle.
Edellisen tapaan voi leipoa Feta-päärynäpiirakan. Se valmistuu kätevästi isosta Myllyn Paras Voitaikinalevystä, joka riittää isoksi koko uunipellin kokoiseksi piirakaksi. Päärynät antavat piirakalle pientä makeutta, feta taasen tuo suolaisuutta, chili tuo pientä potkua ja pähkinät luovat suutuntumaa piirakalle. Kurkkaa maistuva ohje.
Kinkkusarvet ovat mainioita tarjottavia. Sarvet on helppo leipoa lehtevistä pakastetaikinoista, eniten makua on voitaikinassa. Erilaisin kinkkuleikkelein saat erimakuisia sarvia, esimerkiksi savustetut leikkeleet sopivat hyvin. Paista lehtevät sarvet kuumassa uunissa, 225 asteessa, jotta lehtevyys säilyy. Mikäli teet sarvet perinteisestä Myllyn Paras Lehtitaikinasta, taikinalevyt ovat ohuempia ja niitä on paketissa 8 kpl, eli tällöin annoksesta syntyy 16 vähän pienempää sarvea. Katso resepti ja myös siinä oleva linkki, jossa kokkaan näitä Huomenta Suomen Jesse Kamraksen kanssa.
Tonnikalapasteijat ovat mainioita pikkupasteijoita Myllyn Paras Lehtevä Kaurataikinasta. Voit valmistaa täytteen etukäteen jääkaappiin. Kun leivot pasteijat, puolita sulaneet levyt neliöiksi ja jaa täyte neliöille. Pasteijat voi muotoilla nyyteiksi, kolmioiksi tai muuhun haluamaasi muotoon.
Lehtevän leivonnaisen saumat tulee kostuttaa vedellä ja nipistää hyvin yhteen, jotta saumat eivät aukea paistettaessa. Löydät tarkemman ohjeen tästä.
Kun halutaan selvitä juhlista helpolla, kannattaa suosia paistovalmiita leivonnaispakasteita. Ne ovat käteviä, sillä pasteijat ovat valmiiksi leivottuja, eikä niitä tarvitse sulattaa ennen paistamista. Pasteijat laitetaan pellille ja voidellaan halutessa munalla. Pasteijoiden päälle voi ripotella kuminaa, unikonsiemeniä tms. tai pasteijat voi paistaa sellaisenaan. Pasteijoita paistetaan 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Voit valita pienet Myllyn Paras Pinaatti-feta pasteijat, jotka ovat valmiiksi muotoiltuja pinaatti-fetatäytteisiä lehtitaikinasta tehtyjä pasteijoita tai Tomaattimozzarella pasteijat, joissa on tomaatti-mozzarellatäyte. Molemmat myydään raakapakasteina eli löydät pasteijat leivonnaispakasteiden joukosta kaupasta.
Muista merkitä tarjottavien sopivuus erityisruokavalioihin ja myös hankkia niitä juhliin, jos tiedät, että vieraissa on esimerkiksi keliaakikkoja tai muita allergioita. Jos tämä on epäselvää, kannattaa asia varmistaa kutsuttaessa vieraita.
Voileipäkakku on juhlava tarjottava. Voit leipoa itse leivät hyvissä ajoin pakastimeen, vaikkapa jo ennen lapsen syntymää tai pyytää isovanhempia apuun. Toki voit käyttää myös valmista leipää voileipäkakkuun. Kun käytät itse leivottua leipää, se on yleensä täyteläisempää ja sitä tulee kostuttaa kunnolla, koska se imee enemmän kosteutta kuin kaupan höttöisemmät valmisleivät. Valmistele täytteet ja leikkaa leivät neljäksi, isoksi kerrosviipaleeksi niin, että kolme väliä jää kumpaankin täytettäväksi. Pane alin leipäviipale tarjoiluastialle, kostuta se hyvin kasvisliemellä. Levitä päälle täytettä paksu kerros. Tee toinen ja kolmas kerros samoin, mutta käytä eri täytettä, jota valmistetaan enemmän. Kääri voileipäkakku muovikelmuun tiiviiksi paketiksi ja nosta tekeytymään yön yli jääkaappiin. Tarjoilupäivän aamuna kuorrutus sekoitetaan tuorejuustosta ja smetanasta. Seos levitetään kakun pinnalle ja reunoille. Koristele kakku ennen tarjoilua kauniisti, katso kasvisvoileipäkakun teko ja kuva tarkemmin tästä.
Klassinen Kinkkuvoileipäkakku on varmasti monien mieleen. Leivo näidenkin voileipäkakkujen leivät ajoissa ennen juhlia pakastimeen. Tai voit käyttää voileipäkakkuun myös valmista vuokaleipää: valitse melko tiivistä vuokaleipää, jotta se kestää leikkaamisen pitkiksi viipaleiksi. Myös tumma vuokaleipä sopii tähän ohjeeseen. Selvitä etukäteen, tarvitaanko erikoisruokavalioihin sopivia täytteitä ja hanki voileipäkakun täytteet sen mukaan. Käytä mielellään ainakin vähälaktoosisia raaka-aineita. Mikäli erityisruokavalioita on tiedossa, voit valmistaa toisen kakun tarpeen mukaisesti hieman eri täyttein. Merkitse kakut juhlapöytään niin, että ruokailijat tietävät niiden sisällön.
Myllyn Paras Cocktail-Riisipiirakka on söpö pieni piirakka kastejuhliin. Se on perinteisen mallinen, riisitäytteinen rapeakuorinen pieni cocktailpiirakka. Pakkaus sisältää 14–15 kpl piirakoita. Piirakoita ei tarvitse sulattaa ennen paistamista. Piiraat laitetaan uunipellille leivinpaperin päälle ja paistetaan 250-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 20 min. Mikäli piiraat paistetaan sulaneina, hieman lyhyempi paistoaika riittää. Paistetut piirakat voidaan voidella voisulalla tai kasviöljyllä.
Valmista piirakoille kevennetty munavoi, tee se ajoissa jääkaappiin.
4 keitettyä munaa
75 g voita tai margariinia
200 g raejuustoa (1 tlk)
tuoretta persiljaa
Keitä munat ja murskaa ne pehmeän voin kanssa haarukalla. Lisää lopuksi raejuusto. Säilytä munavoi kylmässä. Tarjoile kypsien piirakoiden kanssa. Käytä koristeluun persiljaa.
Pienet suolaiset keksit tai cocktailpalat ovat söpöjä pikkuisen ensimmäisissä juhlissa. Keksit voi leipoa hyvissä ajoin suolaisesta pakaste- tai keksitaikinasta. Kauli taikina levyksi ja ripottele pinnalle juustoraastetta sekä halutessasi yrttimaustetta tai rouhittua rosépippuria. Ota taikinalevystä piparimuotilla esimerkiksi sydämiä, levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille ja paista noin 200-asteisen uunin keskitasolla kauniin värisiksi.
Tai ota lehtevistä sulatetuista pakastetaikinalevyistä piparimuoteilla kuita ja tähtiä, paista ne sellaisenaan ilman täytettä. Valmista täyte etukäteen valmiiksi rasiaan jääkaappiin, ja täytä leivokset vasta juuri ennen tarjoilua. Lehteväksi taikinaksi sopii yhtä hyvin Myllyn Paras voilla leivottu Voitaikina, laktoositon lehtevä Torttutaikina tai hiukan ohuempi lehtevä Lehtitaikina kuin uusi palmuöljytön Lehtitaikina. Kolme viimeksi mainittua ovat vegaanisia. Katso resepti Cocktailpalat: kuut ja tähdet.
Monet haluavat ristiäispöytään kauniin juhlakakun, voit tilata sen luottoystävältä tai sukulaiselta, ostaa valmiina tai leipoa itse. Tässä kerron vinkkejä juhlakakun tekijälle. Kun leivot täytekakkuun sokerikakkupohjan, nosta munat huoneenlämpöön ajoissa, mikäli säilytät niitä viileässä. Vaahdota munat puhtaassa kulhossa puhtain vispilöin kuohkeaksi vaahdoksi, aikaa tähän kuluu sähkövatkaimella noin 10 minuuttia. Aavistuksenkin rasvainen kulho estää munavaahdon onnistumisen. Teräs- tai lasikulho ovat parhaita, sillä ne ainakaan eivät ole rasvaisia pinnaltaan.
Voitele paistovuoka hyvin pehmeällä margariinilla tai voilla ja korppujauhota kauttaaltaan vuoan pohja ja reunat. Vuoan materiaali vaikuttaa paistotulokseen: hyvä tulos syntyy kuparisella, alumiinisella tai eloksoidulla kakkuvuoalla, keraaminen tai lasinen vuoka ovat hyviä ruoanlaittoon, mutta eivät kakun paistamiseen. Muodikkaat silikonivuoat ovat käteviä, mutta munakakku saattaa helpolla heilahtaa ja kakku lässähtää, jos vuoka ei ole vakaa. Kakun paistoaikaan vaikuttaa uunin tehokkuus, kakkuvuoan laakeus / korkeus – paksu (korkea) kakku kypsyy pidempään.
Kakku on kätevintä irrottaa irtopohjavuoasta, tee se vasta kun kakku on hieman jäähtynyt. Muusta kuin irtopohjavuoasta kumoa kakku muutaman minuutin kuluttua uunista ottamisen jälkeen, jotta kakku ei takerru jäähtyessään kiinni vuoan reunoihin. Jos kakku ei irtoa, nosta kylmällä vedellä kostutettu iso pyyhe kumollaan olevan vuoan päälle, sen jälkeen kakku tippuu helpommin ulos vuoastaan.
Jos tarvitset juhliin todella ison kakun, leivo 4 kääretorttulevyä (1 levy = 1 annos kakkutaikinaa alla olevalla ohjeella) ja kokoa niistä iso levykakku. Katso Juhlakakun teko-ohje ja sen koristelu reseptistä ja videolta.
Toinen vaihtoehto on valmistaa juhliin kaunis Juhlakakku Sitrustäytteellä. Tämä kakkuresepti sopii isompiin juhliin, sillä kakkua riittää 15–20 hengelle. Kakun pinnan voi loihtia valkoisesta valmiista sokeri-, kaulintamassasta tai vaahtokarkki-sokerimassasta. Kauli massa ohueksi isoksi levyksi tomusokerisella alustalla ja muotoile levy tasaisesti kakun päälle painellen. Koristele teeman mukaisesti. Valmiita pieniä söpöjä kakkukoristeita on saatavilla marketeissa tai toki niitä voi askarrella itsekin edellä mainituista massoista, vaikkapa jo raskausaikana valmiiksi.
Jos sokerikakkupohjainen kakku tuntuu haastavalta aikatauluttaa valmistettavaksi juhlia edeltävänä päivänä, voi valita juhlakakuksi nyt niin trendikkään juustokakun. Sen voi valmistaa 2–3 vrk ennen juhlia jääkaappiin. Esimerkiksi kaunis keltainen Mangojuustokakku on suosittu juhlatarjottava ympäri vuoden. Eikä ihme, sillä kakun maku on ihanan raikas ja ulkonäkö upea. Kakun pintakoristelu valmistetaan vauvan mangososeesta – vaikka juhlittava ei vielä itse kakkua syö, on se hauska aasinsilta pöytäkeskusteluihin. Testaa mangojuustokakun reseptiä ja ihastu ikihyviksi, löydät ohjeen tästä.
Kesäaikaan kastejuhlien kakuksi sopii hyvin raikas marjapohjainen juustokakku. Tee kakkupohja perinteiseen murustettuun keksipohjaan tai valitse pohjaksi Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikina, jonka paistat ensin. Levitä jäähtyneelle pohjalle vadelmat ja juustokakkuseos, anna hyytyä kunnolla. Voit tehdä juustokakun myös muilla marjoilla, kuten mansikoilla, mustikoilla tai lakoilla. Koristele kauniisti. Löydät Juustokakku vadelmilla -reseptin tästä.
Sydän Suklaakakku- resepti on varmasti monien makuun ja senkin voi valmistaa 2 vrk ennen juhlia viileään. Tämä kakku on leivottu käyttäen runsaasti tummaa suklaata, jossa kaakaopitoisuus on vähintään 44 %. Kakkua tehdessä kannattaa varmistaa, että kaikki aineet ovat huoneenlämpöisiä, sillä näin ne vaahtoutuvat paremmin. Kakku irtoaa parhaiten vuoasta, kun se kumotaan lämpimänä parin minuutin kuluttua uunista ottamisesta.
Suklaa-juustotäytteen ja -kuorrutteen levitys onnistuu parhaiten kuumaan veteen kastetulla lastalla. Herkullisen ohjeen saat tästä.
Toinen suklainen vaihtoehto on matalampi piirakkamainen, mutta niin makoisa ja hyvin valmistuksen jälkeen viileässä säilyvä Suklaa-karamellipiirakka. Pohjana on herkullisen kaurainen Pyöreä Kauramurotaikina, joka sisältää 24 % kauraa. Täytteen karamellisuus syntyy karamellisoidulla kondensoidulla maidolla (usein ruskea tölkki), sillä se on kinuskista ja nopeaa käyttää. Tortun pinnan suklaaganache on suklaasta ja kermasta valmistettu monikäyttöinen ja muuntautuva kuorrute, joka sopii niin kakkujen täytteeksi kuin kuorrutteeksi sekä vaahdotettuna myös keksien ja leivosten täytteeksi.
Herkullisia ja juhlavia herkkuja ovat kauniisti koristellut kuppikakut eli jenkkiläisittäin cupcaket. Täyteläinen taikina kuuluu asiaan, tässä se on tehty sämpyläjauhoilla, tummalla sokerilla ja porkkanaraasteella, joka mehevöittää taikinan. Kuppikakun maun ja ulkonäön kruunaa makoisa kuorrutus. Kuten täytekakuissa myös kuppikakuissa koristelut valitaan nimenantoon sopiviksi, esimerkiksi pienet hempeät koristerakeet ovat kaunis valinta. Löydät reseptin tästä.
Pienet herkkumuffinit, esimerkiksi suklaisina, voivat olla suosittu vaihtoehto täytekakun lisäksi. Tässä nämä suklaaherkut on leivottu kaurasta ja tummista jauhoista. Tumma suklaa peittää mainiosti tummat jauhot ja kaura vahvistaa suklaan makua. Kookoskerma antaa makuun mukavan säväyksen, mutta muutkin kermavalmisteet sopivat. Katso resepti ja video, kun leivomme Tuija Pehkosen kanssa nämä Pienet Suklaasydänmuffinit kauralla.
Pikkuleivät sopivat pienokaisen juhliin hienosti ja ne ovat myös perinteisiä, joita moni vanhempi vieras arvostaa. Ne voi leipoa hyvissä ajoin, viikkoa ennen jääkaappiin tai vielä aikaisemmin pakastimeen. Jos leivot murotaikinan itse, valitse jauhoiksi karkeat tai erikoisvehnäjauhot, säästä puolikarkea vehnäjauho pullan leivontaan. Jauhojen määrään vaikuttaa se, lisäätkö taikinaan vielä esimerkiksi pähkinärouhetta tai kaakaojauhetta, tällöin vähän pienempi määrä jauhoja riittää. Murotaikinaa valmistettaessa kylmät aineet nypitään nopeasti muromassaksi käsin tai monitoimikoneella. Pehmein taikina syntyy vaahdottamalla ainekset, kuten tässä ohjeessa tehdään. Taikinaa ei tule vaivata jauhojen lisäyksen jälkeen, jotta murea rakenne ei muutu sitkeäksi. Anna taikinan levätä kylmässä, jos on kiire käytä pakastinta, muuten viileä, esim. jääkaappi riittää.
Vaihtoehtoisesti voit käyttää pikkuleipiin valmista murotaikinaa (pakaste). Koristele pikkuleivät kauniisti, esimerkiksi pienokaisen nimen mukaan tai pursota pintaan pieniä töppösiä. Löydät selkeän ja tarkemman reseptin tästä: Pikkuleivät murotaikinasta.
Valmistaikinasta eli Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikinasta leivot ristiäisiin tai nimiäisiin hyvin juhliin sopivat Nimikoidut juhlakeksit, jotka ovat vaihtoehto edellä kertomilleni murotaikinapikkuleiville. Toki voit käyttää näihinkin itse tehtyä murotaikinaa. Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla taikinasta pieniä keksejä, voit käyttää myös kuohuviinilasin suuta muottina. Nimikeksien koristeluna toimiva nimikointi on tehty kirjainsetillä, jolla saa painettua sokerimassalevyyn haluamansa kirjaimet. Kun olet kerran asettanut nimen valmiiksi stanssiin, painat sillä kätevästi reilun määrän koristeita. Kurkkaa idea tarkemmin tästä.
Kommentteja ja keskustelua