Vuoden vihannes tomaatti yllättää kokkauksessa

Tomaatti on yksi tutuimpia vihanneksia, joka laajalti tunnettu hyötykasvi koko maailmassa. Tuttu tomaatti on päässyt tänä vuonna nostamaan arvoaan. Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry ovat valinneet tomaatit vuoden 2022 vihanneksiksi.
Suomessa tomaatit ovat parhaimmillaan kesällä, jolloin niistä kannattaa nauttia sellaisenaan tai vaikkapa raikkaissa salaateissa. Kun kaupasta ostetaan tomaatteja, kannattaa valita hieman pehmenneitä ja väriltään tumman punaisia yksilöitä, jolloin ne ovat makeimmillaan. Toivottavasti saamme tänä vuonna myös uusia tomaattiruokia, niin valmiina eineksinä kuin resepteinä kotikokeille. Kerron tässä blogissa tomaatin hyvistä ominaisuuksista ja myös siitä, mihin kaikkeen tomaatti sopiikaan niin ruoanlaitossa kuin leivonnassa.
Suomalaiset syövät tomaatteja vuosittain noin 12 kiloa henkeä kohden ja tässä luvussa ovat mukana vain tuoreet tomaatit. Puutarhaliiton mukaan kokonaiskulutuksesta kotimaisten tomaattien osuus on noin 60 prosenttia. Tuontitomaatit ovat lähtöisin pääasiassa Espanjasta, Hollannista ja Puolasta. Mehevin kotimaisten tomaattien satokausi kestää Suomessa toukokuusta syyskuulle, tosin kotimaisia tomaatteja on saatavilla lähes ympäri vuoden. 2020-luvulla arvostus kotimaisia tuotteita, eritoten lähellä tuotettuja kohtaan on kasvanut koko ajan ja tämä koskee myös tomaatteja. Maku, puhtaus ja tuoreus ovat hyvin tärkeitä valinta-argumentteja.
Valmista Raikas Tomaattinen Täysjyväpastasalaatti, etsi lähellä tuotetut tomaatit ja lisää salaatin ruokaisuutta käyttämällä siihen keitettyä Myllyn Paras Keltainen Sydän tai Kukka Makaronia. Ohjeen löydät tästä.
Suomalaisissa kasvihuoneissa kypsyy vuosittain noin 40 miljoonaa kiloa tomaatteja. Ympärivuoden niitä kasvatetaan noin 40 viljelmällä ja yhteensä noin 100 hehtaarin alalla. Tärkein suomalaisten tomaattien tuotantoalue on Närpiö Pohjanmaalla, jossa tuotetaan noin 70 prosenttia koko maan tomaateista.
Ohra-porosalaatti on mainio Suomi-ruoka, sillä siihen käytetään poroa, ohrasuurimoita, rapea keräsalaattia, kevätsipulia, persiljaa ja tomaattia. Savuporo- tai savulihaleikkeleen tilalle voit kokeilla myös poronkäristyslihaa, siis käristettynä eli kypsänä. Valitsemalla kastikkeeseen camelina- tai rypsiöljyä, saat annoksesta hyvin omega-3 rasvahappoja. Löydät ohjeen tästä.
Perinteinen punainen ja pyöreä on tomaattien klassikko, mutta myös keltaiset, oranssit, vihertävät ja jopa mustat tomaatit ovat yleistyneet. Ne ovat maukkaita ja suhteellisen hapokkaita, sekä soveltuvat monenlaiseen käyttöön. Varsinkin pienemmät muodot, kuten kirsikka-, helmi-, cocktail, pisara- ja miniluumutomaatti ovat käteviä käyttää ja syödä, ja siksi niin suosittuja. Maultaan pienet tomaatit ovat erittäin makeita ja niinpä ne sopivat hyvin sellaisenaan naposteltavaksi, mutta myös koristeluun ja salaatteihin. Erikoistomaateilla on hallussaan noin 15 prosentin osuus kulutuksesta. Lukuna se ei ole kovin iso, sillä arvelen, että omasta kulutuksesta pieniä tomaatteja on vähintään puolet.
Uunifetapasta on tyypillinen resepti käyttää kirsikkatomaatteja. Tässä kuitenkin linkki vähän erilaiseen Feta-Kirsikkatomaattipasta-reseptiin, jota tekivät yhdessä edesmennyt Kati Nappa yhdessä Marco Bjuströmin kanssa. Ehkäpä tämä ruoka on ollut uunifetapastan edeltäjä. Tässä kätevässä ruoassa ei tarvita edes uunia, sillä kokkaus sujuu kätevästi ja nopeasti kattilassa liedellä. Ohje paljastuu tästä.
Jos edellinen resepti oli jopa uunifetapastan edeltäjä, on Uunifeta-tomaattipaistokset-resepti uusi johdannainen uunifetapastasta. Paistokset leivotaan uuteen Myllyn Paras Lehtitaikinaan, joka on palmuöljytön ja näin mainio vaihtoehto lehteville ja maukkaille paistos- ja piiraspohjille. Täytteeksi näihin alkupalapaistoksiin lusikoidaan fetaa ja kirsikkatomaatteja – yhdessä ne paistuvat uunissa maistuvaksi kombinaatioksi, jonka vielä kruunaavat chilin ja timjamin makumaailmat. Mikäli haluat ruokaisampia paistoksia, voit lisätä kuppeihin pilkottua savukalaa, -lihaa tai -broileria. Löydät reseptin tästä.
Muita tunnettuja tomaatteja ovat luumu- ja terttutomaatit. Luumutomaatit ovat keskikokoisia tomaatteja, joiden muoto on soikea ja maku intensiivinen. Luumutomaatteja kasvatetaan myös pienikokoisina, jolloin niitä kutsutaan miniluumutomaateiksi. Ne ovat erityisen makeita maultaan. Luumutomaatteja käytetään tavallisten tomaattien tapaan, mutta ne sopivat hyvin erityisesti lämpimiin ruokiin, sillä ne ovat koostumukseltaan kiinteitä. Luumutomaateissa on vain vähän siemeniä, ja niitä löytyy sekä punaisena että keltaisena.
Luumutomaatit sopivat hyvin Makupastavuokaan, joka valmistuu kätevästi uunissa.
Vuokaan tarvitaan keitetty pasta: makaroni, kuviopasta, spagetti, lasagne tms. ja maustettu jauhelihaseos, päälle lorautetaan nesteet, tomaattiviipaleet ja mahdollinen juustoraaste. Katso hyvä arkiruoan ohje tästä.
Terttutomaatti on maukas, tavallisen tomaatin tapaan käytettävä lajike. Terttutomaatteja on erikokoisia. Kannattaa ostaa kerralla koko terttu, sillä omassa tertussaan tomaatit kypsyvät tasaisesti. Terttutomaatteja myydään myös grillitomaatti-nimikkeellä. Kesällä maistuvia lämpimiä salaatteja syntyy grillaamalla nämä tomaatit ja muut kasvikset nopeasti grillissä. Grillaamiseen kannattaa käyttää mahdollisimman kiinteitä kasviksia. Valmista salaatinkastike ennen grillausta, basilikan saat silputtua kätevästi, kun silppuat yrtit juomalasissa saksien kärjellä. Ruokaisuutta salaattiin saa runsaskuituisella Myllyn Paras Kukka Makaronilla. Tässä oleva Grillisalaatti-resepti on vegaaninen, mikäli siihen ei lisätä pekonia, grillijuustoa tai broileria. Grillisalaatti kannatta paistaa vasta silloin kun ruokailijat odottavat jo pöydän äärellä. Nappaa kesäinen ohje tästä.
Kookkaita tomaatteja ovat pihvitomaatit ja päärynätomaatit. Pihvitomaatit ovat nimensä mukaisesti suuria, pihvimäisiä tomaatteja. Yksi tomaatti painaa voi helposti jopa 250 grammaa. Pihvitomaatin hedelmäliha on kiinteää ja onteloista. Pihvitomaatissa on vain vähän siemeniä. Nämä tomaatit maistuvat mehukkailta, ja sopivat erityisesti täytettäväksi ja uunissa kypsennettäväksi. Pihvitomaattiviipaleet ovat suosittuja hampurilaisten välissä.
Itse tehdyillä hampurilaisilla saat vaihtelua valmiiksi ostettuihin hampurilaisiin. Itse leivotuille vaaleille sämpylöille hampurilaissämpylämäistä rakennetta antaa durumvehnäjauho.
Muista kunnon sämpylöiden kohotus, taikinana ja varsinkin sämpylöiksi leivottuina. Pihvin lisäksi myös sipuli- ja tomaattiviipaleet kannattaa käyttää pannulla. Kasaa hampurilainen ammattilaisen ottein – siis ”nurinpäin”, katso Hampurilaiset grillissä -ohje tästä.
Päärynätomaatti on nimensä mukaisesti päärynän muotoinen maukas, hieman harvinaisempi tomaattilajike. Näitä tomaatteja kutsutaan myös karkkitomaateiksi, sillä ne ovat hyvin makeita ja mehukkaita. Tämä vähemmän tunnettu lajike on ohutkuorinen, 1600-luvulta periytynyt lajike. Päärynätomaatti sopii mainiosti esimerkiksi pehmeän mozzarellajuuston kanssa. Yhdistelmä sopii vaikkapa leivonnaisten täytteeksi, kuten tässä täyte on laitettu lehtevän voitaikinataskun väliin. Mozzarella-tomaattitaskut-reseptin löydät tästä.
Tomaatin 12 kilon vuosikulutuksen päälle tulevat tomaattisäilykkeet, -ketsupit ja muut -valmisteet. Voisi kuvitella, että ketsuppinakin kuluu monilla aikamoinen määrä tomaatteja. Teollisuuteen käytettävä tomaatti on maailman eniten viljellyin vihannes. Erityisen paljon sitä kasvatetaan Pohjois-Afrikassa, Kanarian saarilla ja Etelä-Euroopassa. Myös Väli-Amerikka ja Yhdysvaltojen eteläosat ovat tärkeitä teollisuustomaatin viljelyalueita. Tavallisessa pizzassa on tomaattia useimmiten tomaattimurskan tai -pyreen muodossa ja usein lisäksi vielä tuoreina tomaattiviipaleina.
Pizzan tomaattikastike kannatta keittää kokoon ennen ja maustaa jo siinä vaiheessa, jolloin maut tekeytyvät ja koostumus on ihanteellinen. Tässä hyvä perusohje pizzakastikkeelle.
TOMAATTIKASTIKE PIZZALLE
1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
2–3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½–1 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl pizzamaustetta tai 1½ rkl oreganoa + 1 tl basilikaa + suolaa
Mittaa kastikkeen ainekset kattilaan ja kiehauta noin 10 minuuttia niin, että nestettä haihtuu vähän ja kastike kiinteytyy. Levitä kastike pizzapohjien päälle.
Voi käyttää edellä kerrottua kastiketta esimerkiksi maistuvaan Kasvispizzaan, jonka voi leipoa hiiva- tai leivinjauhekohotteisesti. Ohjeella syntyy yksi iso, uunipellin levyinen, tai 2 pienempää pizzapohjaa. Anna pohjien kohota 20 minuuttia leivinliinan alla ennen tomaattikastikkeen ja muiden täytteiden levitystä.
Löydät reseptin tästä.
Tiesitkö, että tomaatti (Lycopersicum esculatum) lähtöisin Etelä-Amerikan Andeilta, missä ne kasvoivat villeinä. 1500-luvun alussa ensimmäiset tomaatinsiemenet kulkeutuivat Eurooppaan. Tosin tuolloin keskiajalla tomaattia pidettiin koristekasvina, joka oli syömäkelvoton. Toisaalta sen epäiltiin sisältävän sukuviettiä kiihottavia aineita. Ranskalaiset kutsuivat tomaattia nimelle la pomme d’amour, rakkauden omena. Pohjois-Eurooppaan tomaatti tuli vasta toisen maailmansodan jälkeen. Nykyisin kaunis tomaatti on herkullista syötävää sekä tuoreena että kypsennettynä, ja myös kaunis ruokien ja leivonnaisten koriste.
Ravitsevaa ruokaa edustaa esimerkiksi Meksikolainen lasagne. Perinteisesti lasagneen tehdään jauhelihakastike, meksikolaisessa versiossa täytteenä on tulisempi tomaattipohjainen texmex-kastike. Kastikkeita tulee olla runsaasti, jotta ruoasta ei tule kuivaa, eli päällimmäistenkin levyjen tulee peittyä kastikkeen alle. Jauhelihan tilalla voi käyttää kanaa tai enemmän papuja ja avokadoa.
Katso resepti ja siinä oleva video, jossa kokkaamme ruoan Arttu Harkin kanssa.
Toinen mainio lasagnen tyyppinen ruoka on Kauratortilloista valmistettu lasagne. Se on maukas vaihtoehto, joka on nopeampi valmistaa kuin perinteinen lasagne. Myllyn Paras Kauratortilla on pehmeä, suomalaista kauraa sisältävä tortilla. OATGOODS tuo tortillaan paahteista kauran makua ja hyvää rakennetta. Tortilla on helppo täyttää ja kestävä käsitellä sellaisenaan tai niistä voidaan kasata vaikkapa lasagne, kuten tässä tehdään. Tarjoile lasagne täytteen makuja tasapainottavan dipin kanssa, jolloin nautinto on tasapainoinen. Kauratortillalasagne-resepti löytyy tästä.
Tomaatit ovat suosittuja niin tortillojen, quesadillojen kuin fajitasten yhtenä täyteaineksena. Myllyn Paras Kaura Rieska Tortillasta (vähän pienempi) tai Pehmeästä Kauratortillasta (vähän isompi) käärit maistuvat fajitat. OATGOODS antaa näihin tortilloihin paahteista kauran makua ja hyvää rakennetta. Fajita-annokseen tortillojen täytteeksi kääritään tässä perinteisen grillatun lihan tilalle grillattua vegelihaa. Mukana on myös grillattuja tomaatteja ja muita kasviksia, jotka lisätään grilliin pariksi minuutiksi samaan makua ja paistopintaa. Perinteisen juustoa sisältävän guacamolen tilalle kastikkeeksi sopii raikkaan vihreä vegaaninen salsa verde ja maustetun kermaviilin tilalle maustettu kaurafraiche. Löydät Fajitas vegestyle grillistä -reseptin tästä.
Herkullisia ovat myös runsaasti tomaattia sisältävät Pizzadillat eli Pizza Quesadillat. Täytettä varten keitetään tomaattimurskasta ja tuoreista makoisista tomaateista kastike valkosipulin, suolan ja sokerin kanssa. Mittaa kaikki ainekset kattilaan, kiehauta ja keitä ilman kantta niin, että seos kuplii hiljalleen 10 minuuttia, sekoita lopuksi tasaiseksi. Katso resepti kokonaisuudessaan tästä.
Kasvitieteellisesti tomaatti on marja, jota yleisesti kutsutaan vihanneshedelmäksi sen käytön perusteella. Tomaatit ovat siis ikään kuin marjoja tertussa, jossa ne kypsyvät jatkuvakasvuisena ruohovartisessa kasvissa.
Tomaatti voi kasvaa monimetriseksi, mutta käytännössä tomaattiviljelmillä kasvi vaihdetaan vuosittain uusiin taimiin. Tomaatin viljelyssä tulee hallita yhtäaikaisesti monia asioita, kuten ilmankosteus, lämpötila, veden- ja ravinteiden saanti sekä kasvin hiilidioksidin saanti. Tomaatin kukat hedelmöittyvät varmimmin kimalaisten toimesta, kun lämpötila on 13- ja 32-asteen välillä ja ilmankosteus sopiva.
Hauska on paistaa Pizzaletut lettupannulla. Tee taikina valmiista kätevästi valmiista jauhoseoksista. Myllyn Paras Lettu- ja vohvelijauho, Pinaattilettujauho ja Porkkanalettujauho ovat käteviä valmiita jauhoseoksia, joilla valmistat herkulliset maistuvat letut. Lisää vain neste ja taikina on paistovalmis.
Reseptin kuvassa näet 3 erilaista pizzalettua:
- Kinkku/jauheliha-tomaatti-emmentalpizzaletut -> Myllyn Paras tavalliseen lettutaikinaan
- Pepperoni-paprika-juustopizzaletut -> Myllyn Paras porkkanalettutaikinaan
- Parsakaali-tomaatti-oliivi-mozzarellapizzaletut -> Myllyn Paras pinaattilettutaikinaan
Jotta voit nauttia maukkaista tomaateista, osta tomaatit mahdollisimman kypsinä, tuoreina ja säilytä ne huoneenlämmössä. Säilytä etyleeniä sisältävät tomaatit erillään etyleenille herkistä kasviksista ja hedelmistä, kuten kurkuista, kaaleista, salaateista, appelsiineista ja vesimeloneista. Aika usein olen nähnyt säilytettävän tomaattia ja kurkkua rinnakkain – tämä ei siis ole hyvä ratkaisu, sillä näin kurkku kärsii ja pilaantuu helposti.
Jääkaappisäilytetty tomaatti on helpolla kova, aromiton ja muutenkin mauton. Samaa koskee toki myös itse kasvatettuja tomaatteja, säilytä nekin huoneenlämmössä. Jos joudut poimimaan syksyllä itsekasvatettuja tomaatteja vihertävinä, ne kypsyvät vielä lisää sisällä aurinkoisella ikkunalla syöntikelpoisiksi.
Olen itse kasvattanut tomaatteja jo nuorena, silloin kasvatin niitä maalaistalon kasvihuoneessa. Viime aikoina olen kasvattanut kirsikkatomaatteja niistä otetuista siemenistä, ensin aikaisin keväällä taimiksi ja sen jälkeen isoksi ruukkukasveiksi lasitetulla terassilla, jossa ne menestyvät hyvin reilun kokoisissa ruukuissa. Tomaatti rakastaa aurinkoa ja niinpä on hyvä, että terassi/parveke olisi etelän suuntaan. Tärkeintä on muistaa kastella tomaatit riittävän usein. Lisäksi pölytysvaiheessa on hyvä pitää terassin lasiovia välillä auki.
Tomaattien miellyttävä hapokkuus, makuaineet ja makeus sopivat niin kasvis-, kala- kuin liharuokien joukkoon. Esimerkiksi tuoreista tomaateista tehdyllä kastikkeella saadaan kevennettyä maukkaalla tavalla ruoka-annoksia.
TOMAATTIKASTIKE TUOREISTA TOMAATEISTA
½ dl oliiviöljyä
1–2 dl tuoreita yrttejä, joita saatavilla (timjamia, oreganoa, rosmariinia, salviaa)
2 keltasipulia
n. 4 valkosipulin kynttä
1 mieto chilipalko
5 kypsää isoa tomaattia tertussa
rouhittua mustapippuria
suolaa
Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulit pieneksi. Hienonna myös chili ja leikkaa yritit pieniksi.
Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota siinä sipuli- ja chilisilput sekä yrtit. Lisää tomaatit kattilaan. Aseta kansi päälle ja anna kypsyä 15–20 minuuttia. Nosta sitten tomaattien terttuosa pois.
Sekoita tomaatit sauvasekoittimella soseeksi ja mausta pippurilla ja suolalla sopivaksi. Tarjoa esimerkiksi pastan kanssa.
Tomaatti on yksi tärkeimmistä terveyttä edistävistä kasviksista, sillä tomaattien käyttömäärä on suuri – kasvisten kokonaiskulutuksesta tomaattien osuus on vajaa viidennes. Tomaatti sisältää vitamiineja, varsinkin tuoreena etenkin C-vitamiinia, E-vitamiinia ja folaattia sekä kivennäisaineista esimerkiksi kaliumia. Fenolisista yhdisteistä tomaatissa on muun muassa klorogeenihappoa ja naringiinia, lisäksi tomaatti sisältää ravintokuituja.
Erityisen hyvää tekevä aine löytyy tomaatin väriaine lykopeenista, joka kuuluu karotenoidien ryhmään. Lykopeeni toimii elimistössä antioksidanttina haitallisia hapettumisreaktioita hidastavana aineena. Sen on tieteellisestikin todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonisairauksia ja muun muassa miesten eturauhassyöpää. Tosin elimistön kyvyssä käyttää lykopeenia hyväkseen lienee ilmeisesti vaihtelua. Lykopeeni imeytyy elimistöön eritoteen kypsennetyistä ruoista, esimerkiksi tomaattipohjaisista kastikkeista ja näinpä jopa ketsuppikin on fiksu ruoka-aine.
Tomaatin syömisen vaikutuksia verisuoniterveyteen on tutkittu myös kokeellisesti. Koosteanalyysissä runsas tomaatin syöminen alensi haitallisen LDL-kolesterolin tasoa veressä keskimäärin 0,22 millimoolia litrassa ja systolista verenpainetta keskimäärin 5,6 elohopeamillimetriä. Myös verisuonten seinämien toiminnan todettiin paranevan, ja elimistön tulehdus näytti vähenevän (Lähde: Kansanterveystieteen dosentti Tiina Rissanen, Itä-Suomen yliopisto / terve.fi).
Italialaisissa ruoissa, kuten muissakin Välimeren maiden ruoissa käytetään paljon raaka-aineena tomaattia eri muodoissaan. Esimerkiksi tomaattipohjaisessa Toscanalaisessa pastakeitossa on paljon tomaattia sekä lisäksi pastaa ja muita kasviksia, kuten papuja. Keiton kanssa sopivat mainiosti rukiiset grissini -leipätikut. Molemmat reseptit saat tästä linkistä.
Välimeren maiden kasvisvoittoisia ruokia pidetään yleisesti terveellisinä. Sitä edustaa myös Lähi-Idän tabbouleh, joka on reseptissäni fuusioitu suomalaiseen ohraan. Suurimoiden kypsyessä leikataan tomaatit, sipulit ja kurkku yhtä pieniksi kuutioiksi kuin suurimot ovat. Lopuksi nämä kuutiot ja ohrat sekoitetaan ja maustetaan taboullehille tyypillisesti yrtein, sitruunamehulla, oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla. Löydät Ohrasuurimo-tabbouleh-ohjeen ainesuhteet tästä.
Vielä haluan kertoa yhden herkullisen suolaisen piirakkareseptin. Aurinkoinen tomaatti-fetapiiras leivotaan Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaan, ja täyte sisältää muun muassa aurinkokuivattuja tomaatteja ja fetaa. Auringonkuivatut tomaatit ovat kypsiä tomaatteja, jotka ovat nimensä mukaan kuivattu auringossa. Nämä tomaatit säilötään usein öljyssä ja myydään lasitölkeissä. Aurinkokuivattuja tomaatteja on saatavilla myös ilmatiivisti pakattuna pusseissa (esim. Foodin). Katso herkullinen piirakkaohje tästä.
Nautitaan tomaateista!
Resepti-ideat ja jutun on tehnyt Arja Elina Laine Myllyn Paras Oy:lle, lähteenä käytetty myös Kauppapuutarhaliittoa.
Kommentteja ja keskustelua