Vaahdota munat, keltuainen ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon taikinan muut ainekset ja sekoita varovasti tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin, esimerkiksi tukeviin paperi-, folio- tai silikonivuokiin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15–20 minuuttia muffinien koosta riippuen.
Valmista kuorrutus. Vaahdota valkuainen ja sekoita siihen huoneenlämpöinen tuorejuusto. Mausta sokereilla. Levitä kuorrutus jäähtyneiden kakkusten päälle, koristele mustikoilla.
Kevytkerma on leivontaan ja ruoanlaittoon soveltuvaa vähärasvaisempaa valmistetta. Sen voi korvata esim. tavallisella kermalla tai maidollakin. Terveisin, Kuluttajaneuvonta