Tämä resepti kuuluu ehdottomasti kuivakakkuihin, jotka säilyvät mehevinä pitkään ja joiden maku jopa paranee muutaman päivän päästä leipomisesta.
Vaikka kakku sopii arkeenkin, erityisesti resepti ilahduttaa juhlien järjestäjiä: Maukas juhlatarjottava, jonka voi valmistaa muutama päivä etukäteen, on iso ilo! Muita erityisen meheviä, pitkään säilyviä kakkuja ovat esimerkiksi banaanikakku ja supersuosittu porkkanakakku.
Toivotamme erityisen stressitöntä aikaa juhlien järjestäjille!
Ainekset torvellinen, suorakaiteen- tai sydämenmuotoinen kakkuvuoka (n. 2 l), noin 20 viipaletta annosta
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min.
Anna kakun jäähtyä vähintään 10 min. ennen kumoamista. Kakku säilyy mehevänä useamman päivän, joten voit leipoa sen muutama päivä ennen juhlia. Kakkutaikinasta voi valmistaa myös muffineja: jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.
Itse laitan noin vajaa dl sokeria ja purkin anasmurskaa... Ei tuu liaan imelä, mut just sopivan makunen kakku... Ei tarvii noi paljoo sokeria ja tullee hyvä..
Kiitos hienosta reseptistä. Valmistus oli nopean johdonmukaista ja helppoa. Korvasin mantelirouheen kookoshiutaleilla. Lopputulos oli suussa sulavan mahtipontinen. =)
Ihanaa! Lovestuin tähän, perheen pienemmät eivät oikeen pitäneet kun laitoin ruokakerman sijasta jauho ja valkoviini sekoitusta. Kyllä aikuisille maistuu! Kannattaa kokeilla!
Tämä on sellainen "varmasti" onnistuu resepti tällaiselle huonommallekin leipurille. Olen myös vaihtanut mantelirouheen kookoshiutaleiksi, sopii mielestäni hyvin. Voi myös vaihtaa jauhot gluteenittomiin jytte tai provena, mutta niitä pitää laittaa vähemmän kuin tavallista jauhoa.