Tämä resepti kuuluu ehdottomasti kuivakakkuihin, jotka säilyvät mehevinä pitkään ja joiden maku jopa paranee muutaman päivän päästä leipomisesta.

Vaikka kakku sopii arkeenkin, erityisesti resepti ilahduttaa juhlien järjestäjiä: Maukas juhlatarjottava, jonka voi valmistaa muutama päivä etukäteen, on iso ilo! Muita erityisen meheviä, pitkään säilyviä kakkuja ovat esimerkiksi banaanikakku ja supersuosittu porkkanakakku.

Toivotamme erityisen stressitöntä aikaa juhlien järjestäjille!

Ainekset torvellinen, suorakaiteen- tai sydämenmuotoinen kakkuvuoka (n. 2 l), noin 20 viipaletta annosta

2
dl
sokeria
tl
leivinjauhetta
tl
vaniljasokeria
dl
ruokakermaa
3
munaa
150
g
pullomargariinia
dl
ananasmurskaa
1
dl
mantelirouhetta
Vuoan voiteluun:
rasvaa

Ohje

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min.

  2. Anna kakun jäähtyä vähintään 10 min. ennen kumoamista. Kakku säilyy mehevänä useamman päivän, joten voit leipoa sen muutama päivä ennen juhlia. Kakkutaikinasta voi valmistaa myös muffineja: jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.