eriväristä paprikaa (punainen ja oranssi tai keltainen)
tummia oliiveja
basilikanlehtiä
Ohje
Tee leipätaikina ja leivo siitä kaksi vuokaleipää pyöreisiin tai pitkulaisiin, uuninkestäviin vuokiin. Anna kohota ja paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 20 min. Anna jäähtyä.
Sekoita täytettä 1 varten limemehuun pilkottu avokado, tuorejuusto, basilikasilppu, aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna (valutettuna öljy pois) ja mustapippuria. Täyte saa jäädä voimakkaan makuiseksi, koska leipä miedontaa makua.
Sekoita täytettä 2 varten tuorejuustoon murustettu fetajuusto, pilkotut oliivit ja raastettu kurkku (kuivaa se talouspaperissa) ja paprika pikkukuutioina, mausta hienonnetulla valkosipulilla. Täyte saa jäädä voimakkaan makuiseksi, koska leipä miedontaa makua.
Leikkaa molemmat leivät neljäksi, isoksi kerrosviipaleeksi niin, että kolme väliä jää kumpaankin täytettäväksi. Pane alin leipäviipale tarjoiluastialle, kostuta se kasvisliemellä.
Levitä päälle 1. kerroksen täytettä paksu kerros. Tee toinen ja kolmas kerros samoin, mutta käytä täytettä nro 2, jota siis on tehtynä enemmän. Kääri voileipäkakku muovikelmuun tiiviiksi paketiksi ja nosta tekeytymään jääkaappiin yön yli.
Sekoita kuorrutusta varten tuorejuustoa ja smetana. Levitä seos kakun pinnalle ja reunoille. Koristele kauniisti raidoittain paprikaviipalein, oliivein ja basilikanlehdin. Tutustu myös muihin voileipäkakkuresepteihin.
Tämä kakku muuttuu aivan jumalaisen makuiseksi, kun sen laittaa jääkaappiin kaksi yötä ennen koristelua ja juhlia. Koristeluun kannattaa käyttää runsaasti viinirypäleitä; ne kruunaavat maun. Pidän voileipäkakkujuhlat kerran vuodessa, ja vieraat osaavat jo odottaa tätä ihanuutta.
Tein tällä ohjeella kakun 30:lle hlölle. Tein paahtoleivistä ja noin kaksinkertaisena aineet.Tykkäsin ja kehuja tuli muiltakin. Suosittelen. Päälliseen en uskaltanut laittaa kuin yhden chilituorejuuston ettei tulisi liian tulista. Kiitos ohjeesta. Tulen tekemään toistekin. Helppo.
Tässä reseptissä leipä leivotaan itse halutun malliseen vuokaan ja koko leipä käytetään. Kakusta tulee otettavan palan koosta riippuen noin 10 annosta. Terv. Kuluttajaneuvonta