Pakasteena myytävä makea Pyöreä Piirakkataikina on kasvimargariinilla leivottu pyöreän muotoinen taikina ja Ruis-Kaura Piirakkataikina on voilla täysjyväjauhoihin leivottu taikina.

Ruis-Kaura Piirakkataikina on runsaskuituinen. Taikina on helppo painella pyöreään vuokaan, vuokaa ei tarvitse erikseen voidella. Piirakkaa on myös helppo leikata ja se irtoaa hyvin vuoasta.

Tässä ohjeessa pyöreää piirakkataikinaa on käytetty rahkapiirakan pohjana. Koristele piirakka tuoreilla sesongin marjoilla vasta uunista ottamisen jälkeen, jotta marjojen raikkaus säilyy.

Ainekset piirakkavuoallinen, halkaisija n. 28 cm, noin 8 annosta

Rahkatäyte:
200
g
sitruunarahkaa
1
dl
kevytkermavalmistetta (5-7%)
½
dl
sokeria
1
muna
Päälle:
n.5
dl
sesongin marjoja: esim. vadelmia, pieniä mansikoita ja mustikoita
mintunlehtiä

Ohje

  1. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle. Sekoita rahkatäytteen ainekset keskenään. Levitä seos piirakkapohjan päälle.

  2. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 25-30 minuuttia. Levitä tuoreet marjat kypsän rahkapiirakan päälle. Koristele mintunlehdin. Syksymmällä voit käyttää herukoita, puolukoita ja karpaloita. Tällöin voit valuttaa päälle hieman kinuskikastiketta.

VINKKI: Vaihteluna voit käyttää erilaisia maustettuja rahkoja.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.