Jouluinen kinuski-kanelikakku on ihanan mehevä ja mausteinen. Kakkutaikina makeutetaan fariinisokerilla, siirapilla sekä omenasoseella. Voit valita siirapiksi oman maun mukaan vaalean tai tumman siirapin. Mausteeksi taikinaan lisätään jauhettua kanelia, joka sopiikin täydellisesti tähän kinuskiseen kakkuun.
Tämä kakku on todella helppo valmistaa, sillä kaikki kakkutaikinan raaka-aineet vain sekoitetaan keskenään. Kakku paistetaan irtopohjavuoassa, josta se on helppo kumota tarjoiluastialle. Kakku viimeistellään itse keitetyllä kinuskilla sekä teemaan sopivilla koristeilla. Mahdollisen ylijäävän kinuskin voit käyttää lämmitettynä esimerkiksi jälkiruokakastikkeena tai syödä sellaisenaan.
Sulata voi. Sekoita kulhossa voisulan kanssa fariinisokeri, siirappi, omenasose, maito ja kananmunat. Mittaa toiseen kulhoon vehnäjauho, suola, leivinjauhe sekä kaneli. Sekoita kuivat ainekset sekaisin.
Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon, ja sekoita taikina vispilällä tasaiseksi. Pingota tai laita irtopohjavuoan (noin 22 cm) pohjalle leivinpaperi. Pyyhkäise tarvittaessa hieman voita vuoan sisäreunaan. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuutin ajan, tai kunnes kakku on kypsä.
Valmista kakun päälle perinteinen kinuskikuorrute mittaamalla pinnoitetulle paistinpannulle sokerit ja kerma. Keittele kinuskia keskiteholla noin 10 minuutin ajan, kunnes kinuski muuttuu paksummaksi. Voit testata kinuskin koostumusta tipauttamalla pienen määrän kinuskia kylmään vesilasiin. Jos kinuski pysyy kasassa, eikä leviä, voit kaataa kinuskin kakun päälle.
Kumoa kakku tarjoiluastialle ja poista vuoka sekä leivinpaperi kakun ympäriltä. Kaada lämmintä kinuskia kakun päälle haluamasi määrä. Levitä kinuskia tarvittaessa kakun reunoille veitsen avulla. Koristele kakku halutessasi esimerkiksi rosmariinin oksilla, omenapaloilla, sokerimassakoristeilla tai marjoilla.
Vinkki! Voit halutessasi lisätä yhden pienen omenan taikinan joukkoon paloiteltuna. Kuori omena ja poista siitä siemenkota. Pilko omena pieniksi paloiksi ja sekoita omenapalat kuivien aineiden joukkoon. Valmista kakku muuten yllä olevan ohjeen mukaisesti.
Kommentteja ja keskustelua