Mikäpä sopisi paremmin joulupöytään kuin taivaallisen herkullinen luumu-piparikakku. Sen rouskuvan rapea pohja ja samettisen pehmeä täyte, jonka kruunaa herkullinen luumukiille. Tämän kakun voit valmistaa jääkaappiin jo päivää tai kahta ennen tarjoilua odottamaan herkkuhetkeä. 

Vinkki! Joulun aikaan moneen jälkiruokaan ja leivonnaiseen tarvitaan piparkakkumuruja. Saat kotiisi ihanan joulutuoksun ja herkkuihisi piparkakkumurut, kun paistat taikinan hieman kaulittuna uunissa ja murustat näppärästi käsin murustamalla tai muovipussissa tai tehosekoittimessa. Käytä piparimurua tarpeen mukaan.

Ainekset 15-20 annosta

Pohja
75
g
sulatettua voita
Täyte
8
liivatelehteä
1-2
l
vettä liotukseen
5
dl
kuohukermaa
500
g
maitorahkaa
200
g
luumumarmeladia
2
tl
vaniljasokeria
2-3
dl
piparkakkumuruja
1
dl
sokeria
¾
dl
vettä liuotukseen
Pinnalle
1
dl
luumumarmeladia
2
dl
vettä
1
dl
hyytelösokeria
1
dl
kuohukermaa
1
rkl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria

Ohje

  1. Ota piparkakkutaikina huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Kaulitse taikinalevyä hieman ja paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200 asteessa noin 7 minuuttia tai kunnes piparkakkulevy on kauniin värinen ja rapea. Murusta tarvittava määrä piparkakkutaikinalevyä.
  2. Laita liivatelehdet likoamaan limittäin väljään kylmään veteen.
  3. Vaahdota kuohukerma ja vatkaa joukkoon maitorahka, luumumarmeladi, sokeri, vaniljasokeri ja piparkakkumurut. Tarkista maku.
  4. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota joukkoon. Sekoita lusikalla.
  5. Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen sekoittaen.
  6. Laita halkaisijaltaan 24-26 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
  7. Laita sulatettu voi kulhoon ja lisää piparkakkumuruja. Sekoita.
  8. Levitä muruseos vuoan pohjalle.
  9. Kaada päälle luumutäyte ja levitä tasaiseksi.
  10.  Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
  11.  Valmista luumukiille.
  12.  Laita kasariin luumumarmeladi ja vesi ja kiehauta.
  13.  Lisää hyytelösokeri ja anna kiehua hiljalleen sekoitellen, kunnes liemi kirkastuu.
  14.  Anna jäähtyä hetki ja levitä kakun pinnalle lähellä pintaa lusikalla.
  15.  Nosta jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.
  16.  Irrota kakku vuoan reunasta veitsellä pyöräyttäen ja nosta kakku tarjoiluvadille.
  17.  Vaahdota kuohukerma ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  18.  Pursota kermanokareita kakun pinnalle ja koristele halutessasi vielä piparkakkumuruilla.
  19.  Säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen asti.
Resepti:
Hellapoliisi

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.