Muurinpohjapannulla tehdyt räiskäleet kuuluvat kesään.

Ohrajauhot antavat muurinpohjaräiskäleille niille ominaisen maun.

Samalla, kun paistaa räiskäleitä, niitä voi tehdä niin reilusti, että niitä voi syödä suolaisin ja makein täyttein.

Myös savukala sopii täytteeksi muurinpohjaletuille.

Kinuskikastikkeen ohella muutkin makeat jälkiruokakastikkeet ovat kokeilemisen arvoisia räiskäleille.

Ainekset 3-4:lle annosta

Ohje

  1. Vatkaa jauhot nesteeseen, lisää suola ja anna turvota puolisen tuntia. Vispilöi mukaan munat. Tai sekoita Lettu- ja vohvelijauhot ja vesi. Paista margariinissa tai voissa ohuita räiskäleitä. Vehnä- ja ohrajauhojen asemesta voit käyttää sämpylä- tai ruisjauhoja ja lisätä vehnäjauholettuihin vaikka leseitä. 

SÄILYKEKALATÄYTE:

  1. Valuta säilykekalasta, esim. muikku-, ahven-, särki-, tonnikala- tai sardiinisäilykkeestä vesi/öljy pois. Tomaatti- tms. kastiketta ei tarvitse valuttaa. Murskaa kala ja sekoita joukkoon esim. kermaviiliä, kevyttuorejuustoa tms. ja raastettua talouspaperiin kuivaksi puserrettua kurkkua (n. 2 dl) sekä mausteeksi tilliä tai ruohosipulia.

  2. Voit sekoittaa täytteen myös pelkästään kalasta, silputuista tai raastetuista kasviksista ja yrteistä. Savukala sopii hyvin täytteeksi. Erilaiset sakeat, maustetut ja kasviksilla höystetyt jauheliha-, tai broilerisuikaleseokset ovat myös hyviä täytteitä.

MARJATÄYTE:

  1. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaahto miedosti sokerilla ja vaniljasokerilla, laita letulle mansikoita, vadelmia tai muita marjoja, kinuskikastiketta ja kermavaahtoa.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.