Voit tehdä samasta annoksesta puolet suolaisia ja puolet makeita bageleita.

Kun keität bageleitä, veden tulee kiehua kunnolla koko ajan.

Vedessä keittämisen ja uunissa paistamisen yhdistelmä muodostaa bageleille herkullisen rakenteen ja maun.

Hyvien bagelien rakenne saa olla melko tiivis ja hieman sitkeä eli siinä saa olla puruvastusta.

Ainekset 9 kpl annosta

Juuritaikina:
dl
vettä
1
rkl
vaahterasiirappia tai siirappia
25
g
hiivaa
Taikinaan lisäksi:
2
tl
suolaa
2
rkl
rypsiöljyä
Keittämiseen:
2
l
vettä
2
rkl
suolaa
1
rkl
siirappia
Voiteluun:
muna
Pinnalle:
Suolainen täyte:
tuorejuustoa, esim. aurinkokuivattu tomaatti
sinappia
rucolaa tai babypinaattia
cheddarjuustoa
paahdettua sipulia
paahdettua paprikaa
mustapippuria myllystä
tai makea täyte:
maapähkinävoita, hasselpähkinä-suklaalevitettä (esim. Nutellaa) tai marmeladia

Ohje

  1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi melko isossa kulhossa. Liuota joukkoon siirappi ja hiiva. Vispaa puuhaarukalla 3 dl jauhoja joukkoon. Voit myös vispata jäähtynyttä kaurapuuroa joukkoon. Peitä kulho leivinliinalla ja laita 20 minuutiksi vesialtaaseen, jossa on lämmintä vettä.

  2. Kun seos alkaa kuplia, lisää taikinaan suolaa, jauhoja ja öljyä. Vaivaa taikina käsin tai koneella kimmoisaksi. Taikinasta saa tulla melko tiivistä ja se saa irrota kulhon reunoista.

  3. Anna taikinan levätä kulhossaan 10 minuuttia leivinliinan alla.

  4. Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäksi tangoksi ja jaa se 9 palaan. Pyöritä palat pulliksi ja kohota liinan alla noin 10 minuuttia. Kuumenna tällä aikaa vesi isossa kattilassa kiehuvaksi. Lisää veteen suola ja siirappi. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

  5. Tee palloista rinkelin muotoisia bageleita työntämällä etusormet sämpylän läpi ja pyöräyttämällä reikä isoksi rinkelin reiäksi. Nosta 3–4 bagelia kattilan laakeudesta riippuen kerrallaan kiehuvaan veteen 2 minuutin ajaksi, käännä puolessa välissä toisin päin, nosta bagelit reikäkauhan avulla leivinpaperille uunipellille. Ripottele kosteiden bagelien pinnalle kauralesettä.

  6. Paista uunin keskitasolla 15–20 min kauniin ruskeiksi.

  7. Halkaise jäähtyneet rinkelit, paahda ne ja laita täytteet väliin. Voit paahtaa bagelit myös täytteineen grillissä tai grillivastuksen alla nopeasti.

  8. Makeita bageleita saat levittämällä väliin maapähkinävoita, hasselpähkinä-suklaalevitettä (esim. Nutellaa) tai marmeladia.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.