Ainekset uunipellillinen, noin 15-20 annosta

1
annos (5 dl nestettä) itse tehtyä Myllyn Paras Pullataikinaa
Täyte:
2
tlk
maitorahkaa (500 g)
1
tlk
kermaa (2 dl)
2
munaa
½-1
dl
sokeria
1
rkl
vaniljasokeria
2
rkl
sitruunamehua
1-1½
dl
rusinoita
Voiteluun:
munaa

Ohje

  1. Valmista ensin 5 dl nesteestä annos pullataikinaa. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Kauli 2/3 taikinasta yhdeksi isoksi piirakkapohjaksi uunipellille sopivaksi. Muodosta piirakkaan pienet reunat eli venytä taikinaa hieman myös pellin reunoille.

  2. Laita pelti lämpimään paikkaan ja anna levyn kohota kaksinkertaiseksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa, esim. 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittiöaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä (45 min - 1 tunnin ajan).

  3. Pyörittele lopusta taikinasta (1/3) piirakan päälle pitkiä koristenauhoja, jätä ne kohoamaan leivinpaperin päälle leivinliinan alle. 

  4. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte hyvin kohonneelle piirakkapohjalle. Venytä nauhat piirakan päälle vinottain niin, että piirakkaan muodostuu verkkokuvio. Voitele nauhat ja reunat munalla.

  5. Paista 175-200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 min.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.