Rahka eli vanhalta nimeltään uunipiimä on peräisin slaavilaiselta uuninkäyttöalueelta.

Piimä valmistettiin lypsylämpimästä maidosta, josta tehtiin kokkelia ja siitä edelleen rahkaa ja heraa.

Suomessa rahkan käyttö oli aluksi rajoittunut Itä-Suomeen, lähinnä Karjalaan.

Tyypillisiä rahkaruokia ovat olleet mm. rahkapullat, paistettu rahka ja pasha.

Hyvälaatuiset kauniin keltaisen keltuaisen omaavat luomumunat antavat täytteelle kauniin värin.

Ainekset n. 15 annosta

Vanhanajan pullataikina:
3
dl
täysmaitoa (punaista)
35
g
hiivaa (2/3 pkt)
2
dl
sokeria
2
tl
kardemummaa
1
tl
suolaa
1
pieni muna
125
g
voita tai margariinia
Vanhanajan rahkatäyte:
500
g
maitorahkaa (paksua, maustamonta/ei pehmeää)
2
dl
sokeria
2
munaa
n. 1
dl
rusinoita
75
g
voisulaa
2
rkl
vehnäjauhoja
1
tl
vaniljasokeria
Voiteluun:
1
muna

Ohje

  1. Lämmitä maito 38 asteiseksi eli kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen käsin isossa taikinakulhossa. Sekoita joukkoon kädellä liuottaen sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää vehnäjauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina vaivaten hyvin. Lisää huoneenlämpöinen voi alustamisen loppuvaiheessa. Pehmeästä taikinasta valmistuvat kuohkeimmat pullat. Peitä kulhossa oleva taikina leivinliinalla. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kasinkertaiseksi.

  2. Nosta kohonnut pullataikina leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Pyörittele taikinasta melko isoja pullia ja laita ne väljästi kahdelle eri uunipellille leivinpaperin päälle. Peitä pullat leivinliinalla ja anna kohota ainakin puoli tuntia.

  3. Valmista täyte pullien kohotessa. Sekoita rahkatäytteen aineet keskenään.

  4. Paina kohonneiden pullien keskelle iso syvennys juomalasilla. Suurenna syvennystä lisää sormin painellen reikää mahdollisimman isoksi ja laakeaksi, jotta pullaan mahtuu mahdollisimman paljon täytettä. Voitele pullien reunat kauttaaltaan munalla. Laita jokaiseen syvennykseen reilu ½ dl rahkatäytettä. Paista rahkapullat 225-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia kauniin kullankeltaisiksi.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.