Nämä sydämelliset laskiaispullat yhdistyvät täydellisesti juuri laskiaista edeltävään ystävänpäivään, kun pyöreisiin pulliin tehdään piparkakkumuotilla ihana sydämenmuotoinen kolo.
Tuo kolo täytetään pullien täytteenäkin käytettävillä vaniljavanukkaalla tai hillolla. Näin saat hyvin pienellä koristelulla pyöreistä pullista upeat laskiaispullat.
Lämmitä pullareseptin maito sekä vaniljavanukas tai -kastike noin + 42 asteiseksi. Lisää hiiva lämpimään nesteeseen. Anna seoksen seistä noin 10 minuutin ajan. Lisää joukkoon vielä sokeri, suola ja kananmuna. Sekoita ainekset tasaiseksi. Lisää noin puolet jauhoista ja alusta taikinaa joko yleiskoneella tai käsin kimmoisaksi. Lisäile vehnäjauhoja tarpeen mukaan. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista, lisää huoneenlämpöinen voi joukkoon. Jatka vielä alustamista sen aikaa, että kaikki ainekset ovat hyvin sekaisin. Nosta taikina liinalla peiteltynä lämpimään paikkaan kohomaan kaksinkertaiseksi.
Kumoa taikina leivonta-alustalle ja jaa taikina yhdeksään osaan (noin 80 g/pulla). Pyörittele taikinapalat pyöreiksi pulliksi. Käytä tarvittaessa vehnäjauhoja apuna.
Nosta valmiit pullat uunipellille leivinpaperin päälle ja anna pullien kohota vielä liinan alla noin 15-30 minuutin ajan. Riko kananmuna lasissa ja voitele sillä pullat. Paista pullia 200 asteisessa uunissa noin 13 minuutin ajan, tai kunnes pullat ovat kypsiä.
Valmista paiston aikana täyte mittaamalla kattilaan maito, sokeri, vehnäjauhot ja keltuaiset. Kuumenna seos kiehuvaksi, koko ajan vispilällä sekoittaen, ja lisää joukkoon lopuksi vaniljatahna. Pilko voi kuumuutta kestävään kulhoon. Siivilöi vaniljavanukas kulhoon voipalojen päälle ja sekoita. Anna jäähtyä ennen käyttöä.
Leikkaa jäähtyneistä pullista yläosa irti. Paina yläosaan muotilla sydämenmuotoinen kolo. Levitä pullan alaosalle ensin hilloa. Pursota hillon päälle kermavaahtoa, mutta jätä keskelle pieni kolo. Lusikoi keskelle jäävään koloon jäähtynyttä vaniljavanukasta. Laita yläosa takaisin täytetyn pullan päälle. Lusikoi koloon vielä joko hilloa tai vaniljavanukasta, oman maun mukaan. Siivilöi halutessasi vielä tomusokeria pullien päälle.
Vinkki! Halutessasi voit lisätä pullataikinaan myös ½ tl jauhettua kardemummaa.
Vinkki! Jos haluat oikaista reseptissä, niin voit käyttää täytteenä itsetehdyn vanukkaan sijaan myös valmista vaniljavanukasta tai vaniljakreemijauheesta tehtyä vaniljakreemiä.
Resepti:
Taru Vihavainen
Katso videovinkit
Voidaksesi katsoa videon, sinun pitää ensin hyväksyä kohdistamisevästeet. Siirry ja hyväksy "Kohdistamisevästeet".
Kommentteja ja keskustelua