Ainekset 1 piiras, halkaisija 24-26 cm annosta

75
g
huoneenlämpöistä voita
1
dl
sokeria
1
muna
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
kardemummaa
Täyte:
75
g
kylmää voita
1
dl
fariinisokeria
5
hapahkoa omenaa
3
rkl
sitruunamehua ja/tai calvadosta

Ohje

  1. Vaahdota sokeri ja rasva, vatkaa muna joukkoon. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu kardemumma ja leivinjauhe, sekoita tasaiseksi. Laita taikina kylmään siksi aikaa, kun valmistelet täytteen.

  2. Puhdista ja lohko omenat pienen kippoon, johon olet mitannut sitruunamehun tai calvadoksen. Höylää juustohöylällä jääkaappikylmä voi pienehkön piirakkavuoan, n. ø 25 cm (ei irtopohjavuokaa) pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele fariinisokeri sen päälle. Lohko omenat melko paksuiksi lohkoiksi ja lado ne voin ja sokerin päälle tiiviisti kehämuotoon. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

  3. Ota taikina kylmästä, kauli se ohueksi piirakkavuoan kokoon jauhotetulla alustalla. Ota piirakka uunista ja nosta taikinalevy paistuneen omenapohjan päälle. Pistele pintaan haarukalla muutama höyryaukko. Jatka paistamista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. 

  4. Anna Tarte Tatin -ylösalaisintortun jäähtyä 10 min ja kumoa se vielä lämpimänä tarjoiluvadille. Tarjoile vaniljajäätelön tai calvadosilla maustetun kermavaahdon tai ranskankerman kera.

VINKKI! Kaipaatko muita vinkkejä omenasadon hyödyntämiseen? Perinteinen omenapiirakka on aina varma vaihtoehto.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.