kuivattuja hedelmiä tai marjoja, esim. itse kuivattuja omenarenkaita
1
dl
kuusenkerkkiä
1
dl
pihlajan- tai koivunsilmuja
Ohje
Sekoita hiutaleet, leseet ja vaniljasokeri isossa astiassa. Kuumenna hunaja, kookosöljy ja vesi yhdessä kuumaksi liuokseksi (esim. mikroaaltouunissa), mutta ei ihan kiehuvaksi asti. Kaada sulanut liuos hiutaleseoksen joukkoon ja sekoita. Kaada ainekset leivinpaperille uunipellille ja tasoita ohueksi kerrokseksi. Paahda n. 150 asteisen uunin keskitasolla 20 min välillä sekoittaen niin, että ainekset paahtuvat kullan ruskeiksi.
Lisää loppuvaiheessa siemenet ja kuivatut hedelmäpalat, esimerkiksi itse kuivatut omenarenkaat pieninä paloina sopivat mainiosti. Jatka paahtamista 10 min. Sekoita jälleen ja levitä lopuksi myslin pinnalle kuusenkerkkiä ja pihlajan- tai koivunsilmuja. Jatka paahtamista uunissa hyvin lyhyt aika, 2 minuuttia riittää.
Nauti mysliä rahkan, jogurtin tai viilin kanssa.
Säilytä mysliä jäähtyneenä kannellisessa astiassa tai tölkissä huoneenlämmössä. Silmumysli säilyy näin noin viikon.
Voit tehdä toki niin, että et lisää silmuja lainkaan uuniin paahtumaan, vaan keräät joka aamu tai päivä aivan tuoreet silmut mysliannokseesi.
Kuusenkerkkiä ja koivunsilmuja voi hyvin pakastaa puhtaina sellaisenaan ilman mitään käsittelyä muovipussissa. Silmuja on sitten talven keskellä herkullista ripotella myslin päälle.
Haluaisin tietää mistä tavallinen asfaltin asukas saa kuusenkerkkiä ja koivunsilmuja? Onko niitä kaupan jossakin pakastealtaassa? Olen joskus kyläillessä maistanut herkkuja, jossa ollut mainittua kasvua. Ymmärsin, että niitä ei saa repiä muiden mailta ainakaan!
Odotan kiihkeästi palautetta. Kuusenkerkkähän on herkkua. Siinä on myyntiprojekti pientilalliselle. Muovipussin, pakastimeen ja myyntiin: terv.les
Kuusenkerkkiä ei ole myynnissä kaupoissa. Joillakin toreilla niitä voi olla myynnissä. Kuusenkerkkien ja silmujen keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Terveisin, Kuluttajaneuvonta