Leivo raikas torttu, jossa marjat saa nauttia ”tuoreina”. Kuningatarsekoitukseen marjoiksi sopivat vadelma ja karhunvadelma tai mustikka.

Leivo itse rasvaton pohja tai vielä helpommin: hanki pakasteena valmis Pyöreä Piirakkataikina, joka vain painellaan vuoan pohjalle ja paistetaan ilman täytettä.

Hyytelömehu vaatii hieman kärsivällisyyttä: levitä jäähtynyt, mutta ei vielä yhtään hyytynyt mehuhyytelöliemi vadelmien päälle tasaisesti. Katso video ohjeen alta, kuinka tämä piirakka valmistetaan.

Ainekset piirakkavuoallinen, halkaisija 25-30 cm, noin 10 annosta

Rasvaton piirakkapohja:
2
munaa
½
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
1
banaani
Tai pohja rypsiöljyllä leivotusta valmiista piirakkataikinasta:
Kostutus:
n.1
dl
vadelmamehua
Täyte:
1+1
dl
vadelma- tai punaista mehua
n.1
dl
hyytelösokeria
100
g
vadelmasosetta tai -hilloa
4
dl
vadelmia
3
dl
mustikoita tai karhunvattuja

Ohje

  1. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä munavaahtoon. Lisää joukkoon haarukalla hienonnettu banaani ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun, hiutaleilla leivitettyyn isohkoon piirakkavuokaan.
  2. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min. Anna jäähtyä. TAI Levitä sulanut piirakkataikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilällä kauniin kullan keltaiseksi, noin 10-15 min. Vuoan koko eli piirakan paksuus vaikuttaa paistoaikaan, mitä pienempi vuoka, sitä pidempi paistoaika.
  3. Kostuta piirakkapohja mehulla. Kiehauta kattilassa 1 dl vadelmamehua, sekoita siihen 1 dl hyytelösokeria, anna seoksen kiehahtaa ja sokerin sulaa mehuun. Kaada hyytelömehu mukiin, jossa on 1 dl kylmää vadelmamehua ja anna jäähtyä. 
  4. Levitä sillä aikaa kostutetulle torttupohjalle vadelmasose / -hillo. Laita sen jälkeen tortulle marjat. Lusikoi jäähtynyttä hyytelömehua tasaisesti tortun pinnalle. Laita torttu jääkaappiin hyytymään.

VINKKI: Jos teet piirakan pakastemarjoista, käytä ne jäisinä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.