Ainekset 4 kpl annosta

Rieskat:
½
dl
maissijauhoja
½
tl
suolaa
2
dl
paksua jogurttia (100 g, esim. kreikkalaista), kaurajogurttia tai kermaviiliä
2
rkl
rypsiöljyä
1
muna
Paistettava täyte:
2
pientä sipulia
1
rkl
rypsiöljyä
150
g
härkistä, nyhtökauraa, oumphia tai broilerisuikaleita
1
tl
suolaa
1
tl
rouhittua mustapippuria
75
g
hedelmää kuutioina (persikkaa, mangoa tai nektariinia)
Lisäksi täytteeksi:
4-6
rkl
salsakastiketta
n. 100
g
rapeaa salaattia
n. 1
dl
paksua jogurttia (100 g, esim. kreikkalaista), kaurajogurttia tai kermaviiliä

Ohje

  1. Laita uuni kuumenemaan 250-asteeseen.
  2. Valmista ensin rieskat, varaa aineet, kulho ja puuhaarukka esille.
  3. Mittaa durumvehnäjauhot kulhoon. Lisää joukkoon maissijauhot ja suola, sekoita.
  4. Lisää kuivien aineiden joukkoon jogurtti tms., rypsiöljy ja muna.
  5. Sekoita pehmeäksi taikinaksi.
  6. Jaa taikina 4 nokareeksi leivinpaperin päälle uunipellille.
  7. Levitä nokareet halkaisijaltaan n. 15 cm:n mataliksi, pyöreiksi rieskoiksi.
  8. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 8-10 minuuttia niin, että pintaan tulee hieman ruskeita pilkkuja. Älä paista rieskoja liian kuiviksi, ne saavat jäädä pehmeiksi.

 

  1. Valmista paistettava täyte, varaa täyteaineet ja paistinpannu esille.
  2. Kuori ja hienonna sipulit.
  3. Kuumenna rypsiöljy pannulla, lisää hienonnettu sipuli ja kasvisvalmiste tai broilerisuikaleet.
  4. Mausta: mittaa mukaan suola ja rouhittu mustapippuri.
  5. Paista seos kypsäksi tai lämmitä kypsä raaka-aine.
  6. Kuutioi valitsemasi hedelmä: persikka, mango tai nektariini.
  7. Lisää hedelmäkuutiot vielä hetkeksi pannulle.

 

  1. Täytä rieska: varaa loput täytteeksi tulevat aineet esille.
  2. Levitä kypsälle kuumalle rieskalle salsakastiketta, revittyä salaattia ja juuri paistettua täytettä.
  3. Lusikoi jokaisen täytteen päälle vielä paksua jogurttia, kaurajogurttia tai kermaviiliä.
  4. Taita wrappi rullaksi, voit käyttää apuna cocktailtikkuja.
  5. Nauti valmis rieskawrappi heti kuumana.

Vinkki: Samaan tapaan voit valmistaa wrappiin lihatäytteen kebablihasuikaleista tai juustotäytteen grilli- ja/tai sinihomejuustolla.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.