Puolukkapiirakka

Leivo piirakkapohja itse tai tee piirakka vielä helpommin valmiilla pohjalla. Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina on leivottu kasvimargariinilla.
Puolukkatäyte on raikas syksyn pimeneviin iltoihin. Makoisaa kuuman kinuskikastikkeen kanssa tai raikasta jäätelön tai rahkan kanssa.
Katso video ohjeen alta, kuinka Puolukkapiirakka valmistettiin Terveysmessuilla 2011 Oivallusten Keittiössä Hanna Sumarin kanssa.
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna vatkaten vaahtoon. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja lisää jauhot ja leseet taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina voidellulle kauraleseillä leivitetylle piirakkavuoalle.
Tai levitä sulanut pakastepiirakkataikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti.
Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10 min. Valmista sillä aikaa muruseos sekoittamalla sen aineet keskenään.
Levitä puolukat puolikypsälle tortulle tasaiseksi kerrokseksi ja sen päälle muruseos.
Jatka paistamista uunin keskitasolla n. 20 min.
VINKKI: Kokeile muilla marjoilla!