Haettu sivustolta 4.10.2024
Tällä reseptillä valmistat puoli pellillistä maistuvaa, perinteistä lihapiirakkaa.
Mikäli haluat kokonaisen pellillisen piirakkaa, tuplaa raaka-aineet ja käytä yksi Iso Lehtitaikinalevy piirakan pohjana ja toinen kantena.
Ainekset 9 palaa annosta
Täyte:
1
l
vettä
2
kananmunaa
250
g
naudan jauhelihaa
1
sipuli
½
tl
suolaa
½
tl
valkopippuria
½
tl
mustapippuria
½
tl
paprikajauhetta
½
tl
kuivattua timjamia
Voiteluun:
kananmunaa
Ohje
- Ota taikina sulamaan huoneenlämpöön n. 1½ tuntia ennen käyttöä.
- Kiehauta vesi, lisää riisi ja kypsennä 15 minuuttia. Valuta lävikössä.
- Keitä kananmunat koviksi, n. 9 minuuttia. Kuori ja hienonna ne haarukalla.
- Ruskista jauheliha. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja mausteet. Kypsennä muutaman minuutin ajan.
- Sekoita jauhelihaseos, riisi ja kananmunat keskenään.
- Kauli taikina puolet ohuemmaksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täyte puolelle taikinalevystä. Käännä toinen puoli piirakan kanneksi ja painele reunat hyvin toisiinsa kiinni.
- Voitele piirakan pinta kananmunalla ja pistele kanteen haarukalla reikiä.
- Paista 225-asteisen uunin alatasolla n. 30 minuuttia.
Resepti:
Myllyn Paras
Reseptissä mukana
Ajankohtaista ja puheenaiheita
R
Kommentteja ja keskustelua