Ainekset n. 16 palaa annosta

Pohja- ja koristesuikaleet:
Täyte:
6
dl
vettä
1
rkl
kalafondia
200
g
tuorejuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
1
iso punasipuli (n. 100 g)
1
iso fenkoli (n. 300 g)
1
rkl
rypsiöljyä
½
ruukku
timjamia
1
tl
sitruunapippuria
400
g
lämminsavulohta
200
g
kirsikkatomaatteja
100
g
mozzarella-juustoraastetta
Voiteluun:
1
muna

Ohje

  1. Ota taikina sulamaan ajoissa. Valmista täyte. Keitä suurimoita kattilassa kiehuvassa kalafondilla maustetussa vedessä 20 minuuttia niin, että neste imeytyy suurimoihin. Ota pois liedeltä ja sekoita tuorejuusto joukkoon.

  2. Kauli sulanut taikina 30 x 40 cm:n levyksi. Leikkaa reunoista taikinapyörällä pitkiä taikinanauhoja piirakan koristeeksi. Nosta taikinapohja isoon laakeaan uunivuokaan tai leivinpaperille uunipellille, jätä piirakkaan n. 2 cm reunat. Pistele taikinapohja haarukalla. Levitä pohjalle suurimo-juustoseos ja esipaista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla 15 minuuttia.

  3. Viipaloi esipaistumisen aikana sipuli ohuiksi renkaiksi ja suikaloi fenkoli, kuullota niitä pannulla öljyssä hetki. Silppua timjamia joukkoon, mausta pippurilla.

  4. Levitä fenkoli-sipulitäyte esipaistuneen pohjan päälle ja pilko sen päälle savulohi. Leikkaa tomaatit puoliksi. Ripottele ne ja juustoraastetta piirakan pinnalle. Asettele nauhat vinoruudukoksi piirakan päälle, voitele nauhat munalla. Jatka paistamista n. 25 minuuttia.

Vinkki: Leivo pieniä lohipiiraita Myllyn Paras Voitaikinalevyistä (1 kg paketti). Leikkaa sulaneet levyt neliöiksi ja paina ne muffinipellin koloihin. Tee kuten edellä, lyhyempi paistoaika riittää.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras, kuva: Niclas Mäkelä/Otavamedia

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.