Tämä omenapiirakan ohje on todella helppo: Sekoita vain kuivat aineet ja lisää kosteat sen jälkeen.
Piirakan täytteeksi sopivat myös erilaiset marjat. Vaihtelua saat lisäämällä marjojen päälle mantelilastuja, kookoshiutaleita, kaurahiutale-rasva-sokeri-muruseosta yms.
Mikäli sinulla on pienempi uunipelti kuin 60 cm:n ison hellan uunipelti, tee vain ⅔ annosta.
Valmistus on helppo: Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää loput aineet ja sekoita. Levitä taikina voidellulle leivinpaperille uunipellille ja lado päälle omenalohkot. Mausta kanelilla ja sokerilla. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 30 min.
Voit valmistaa piirakan laktoosittomana käyttämällä laktoositonta (pullo)margariinia ja korvaamalla piimän esim. kookos-, soija- tai kauramaidolla, omenatuoremehulla tai appelsiinilimonadilla. Vaihtelua ohjeeseen saat korvaamalla omenat (ja kanelin) haluamillasi marjoilla, huomioi että happamiin marjoihin on syytä lisätä hieman enemmän sokeria.
Katso nopea omenapiirakka uunipellille tehtynä ja samalta sivulta löytyviä muita herkullisia omenapiirakan reseptejä.
Minulla ei sattunut olemaan fariinisokeria, joten käytin intiaanisokeria. Piimän tilalle käy myös jogurtti, ja omenan päälle tulevan kanelin sijaan voi laittaa korianterin siemeniä, jos haluaa makuun vaihtelua. Vieraille kelpasi joka tapauksessa hyvin, samoin omalle perheelle. :)
Soodan voi korvata kaikissa leivonnaisissa leivinjauheella, jonka maku ei tule niin helposti esiin leivonnaisissa. Jos ei pidä soodan mausta, niin varmempaa on käyttää leivinjauhetta. 2 tl leivinjauhetta = 1 tl soodaa. Soijamaidon kanssa voi käyttää molempia, mutta soodan kanssa tulee olla tarkka, ettei soodan makua tule leivonnaiseen, sillä soijamaito ei ole niin hapanta kuin piimä. Terveisin, Kuluttajaneuvonta
Kiitoksia paljon avusta! Löysin näppärästi ja nopeasti helposti valmistettavan ja edullisen vaihtoehdon kahvipöytään, jota voin tarjoilla remontti talkoo porukalle!!! =) terv. eini