Nyt voidaan puhua klassikosta; tämä jouluinen maustekakku on saanut kunniamaininnan www.suomalainenjoulu.fi -reseptikilpailussa vuonna 2009.
Jouluinen maustekakku on täydellinen lisä talviseen kahvipöytään ja myyjäisiin. Tämä maustekakku saa täyteläisen makunsa karpalomehusta ja jouluisista mausteista, kuten kanelista, neilikasta ja inkivääristä, jotka maistuvat jokaisessa viipaleessa. Hienonnettu rosépippuri lisää kakkuun pientä, yllättävää potkua, joka tasapainottaa mausteiden makeutta.
Maustekakku vain paranee ajan myötä, joten se on parhaimmillaan noin viikon kuluttua paistamisesta. Tämä tekee siitä ihanteellisen tarjottavan tai lahjan joulun aikaan. Leivo kakku ajoissa valmiiksi ja anna makujen kehittyä, niin saat taatusti mehevän ja herkullisen lopputuloksen, joka hurmaa kaikki juhlapöydässä.
Voitele voilla ja jauhota korppujauhoilla rengasvuoka. Yhdistä keskenään kaikki kuivat aineet. Sulata voi ja jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon sulatettu voi, siirappi ja karpalomehu. Lisää lopuksi taikinaan kuivat aineet varovasti nostellen. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 1 tunti. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä. Siivilöi jäähtyneen kakun pinnalle tomusokeria. Tarjoa esimerkiksi jouluglögin kanssa.
Kun tahdotte harmaaseen, ankeaan syksyyn joulun tuoksua, tehkää tämä kakku. Se tuoksu tulvii koko taloon. Laittakaa pari kaunista kynttilää pöytään. Tämä kakku on yksi herkullisimmista kuivakakuista.
Kakku on nyt uunissa, saa nähdä millainen tulee. Rosepippurin jätin pois, samoin inkivääri oli loppunut. Sen sijaan lisäsin kardemummaa, pomeranssia ja muskottia. Rusinat korvasin jäisillä puolukoilla, jotka sekoitin jauhoihin ja karpalomehun sijaan laitoin tyrnimehua. Eli kovin sovellettu versio tuli niistä tarpeista, mitä sattui kotoa löytymään:) Taikina ainakin maistui taivaalliselta ja jos kakku onnistuu, ajattelin laittaa vielä tomusokerista ja tyrnimehusta kuorrutuksen. Ihana mausteinen tuoksu leviää uunista.