Ainekset piirakkavuoallinen, halkaisija n. 25-28 cm, noin 8 annosta

Pohja:
Vaniljakreemitäyte:
dl
vaniljakreemijauhetta
4
dl
kylmää vettä
Pinnalle:
n.300
g
pakastemarjoja (mansikoita, vadelmia, mustikoita, mustaherukoita tai niiden sekoitusta)
(tomusokeria)

Ohje

  1. Anna kaura- tai tavallisen murotaikinan sulaa pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli se leivinpaperin päällä vuoan (halkaisija 25-28 cm) ja reunojen kokoiseksi pyöreäksi levyksi. Nosta varovasti leivinpaperin kanssa vuokaan ja painele hyvin muotoonsa.

  2. Mittaa kylmä vesi ja vaniljakreemijauhe kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella 3-5 minuuttia. Kaada taikinasyvennykseen ja levitä tasaiseksi. Ripottele päälle pakastemarjat.

  3. Paista 200-asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla 30-35 min. Jos reunat eivät saa tarpeeksi väriä, nosta keskimmäiselle tasolle. Anna jäähtyä ja nosta tai liu'uta varovasti tarjoiluvadille. Ripsauta pinnalle halutessasi vähän tomusokeria.

  4. Valmista piirakka tuoreista marjoista näin: paista taikina vuoassa kuten edellä mutta täyttämättä 200-asteessa 10-15 min. Anna jäähtyä kunnolla. Nosta tai liu'uta kypsä taikinapohja varovasti kakkuvadille. Valmista vaniljakreemi ja levitä se piirakkapohjalle. Anna vetäytyä n. 5 minuuttia. Nosta päälle tuoreet mansikat tai muut marjat. Koristele esim. mintun tai ahomansikan lehdillä.

Resepti:
Kati Nappa

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.