Mansikoiden ollessa parhaimmillaan niitä kannattaa käyttää tuoreena kakkuihin, leivoksiin, viilin tai puuron päälle ja syödä sellaisenaan.
Mansikkakakku voi olla perinteinen munavaahtopohjaiseen kakkupohjaan leivottu kakku tai helpommin ilman vaahdotuksia kaurakeksitaikinapohjasta valmistettu kakku.
Yksi paketti Kauramurotaikinaa (pakasteesta) riittää kaksikerroksiseen kakkuun.
Saat isomman kakun, jos käytät kaksi pakettia taikinaa ja teet kakulle neljä kerrosta. Tuplaa tällöin myös täytteiden ja marjojen määrä.
maustettua maitorahkaa (esim. vanilja tai sitruuna)
Väliin:
2
dl
soseutettuja mansikoita
2
dl
viipaloituja mansikoita
Kostutukseen:
1
dl
rasvatonta maitoa
1
tl
vaniljasokeria
Koristeluun:
250
g
mansikoita
1
mintturuukku
Ohje
Sulata taikinat ja jaa ne kahtia. Kauli jokaisesta palasesta (4 kpl) leivinpaperin päällä isot, ruokalautasen kokoiset pyöreät kakkupohjat. Paista kakkupohjia 200-asteisessa uunissa noin 7-10 minuuttia ja jäähdytä.
Valmista täyte vatkaamalla vaniljakastike tai kerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon maitorahka. Kokoa kakku tarjottimelle. Kostuta alimmaksi tuleva kakkupohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä pohjalle mansikkasosetta, marjoja ja rahkaseosta. Nosta toinen levy päälle, kostuta ja lisää mansikkasose, marjat ja rahkaseosta. Jatka samoin seuraava kerros mikäli teet nelikerroksisen kakun. Kostuta lopuksi viimeinen levy ja levitä sen päälle loput rahkaseoksesta.
Koristele viipaloiduin mansikoin ja mintunoksin. Nosta kakku hetkeksi jääkaappiin, jotta sitä on helpompi leikata. Valmis kakku säilyy rapeana noin tunnin, jonka jälkeen se alkaa olla jo melko kostea. Maku säilyy silti makoisana.
VINKKI! Toinen tyylikäs, rapea ja mansikkainen tarjottava on tietenkin klassinen Britakakku.
Kommentteja ja keskustelua