Herkullinen mansikkajuustokakku on yksi juhlien kestosuosikki. Kakun pohjana on kevyesti paistettu maistuva suklainen taikina, joka takaa kakun herkullisuuden kakkupohjasta lähtien.

Liivatelehtien käyttö ei ole vaikeaa, kunhan muistaa liottaa ne ensin kylmässä vedessä, sulattaa ne kuumaan nesteeseen ilman keittämistä ja jäähdyttää hetken ennen kylmiin aineisiin lisäämistä. Kun liivatehyydyke on valmis, seos tulee välittömästi kaataa vuokaan, jotta seos ei ala hyytyä valmistuskippoon.

Juustokakuissa on kätevää se, että ne voi valmistaa edellisenä päivänä kylmään hyytymään, jolloin tarjoilupäivänä tarvitsee vain koristella.

Ainekset n.15:lle annosta

Kakkupohja:
100
g
tummaa suklaata rouheena
2
rkl
tummaa kaakaojauhetta
Kostutus:
½
dl
mansikkamehua
Täyte:
8
liivatelehteä
½
dl
mansikkamehua
4
dl
mansikkasurvosta
4
dl
kuohukermaa (2 tlk)
½-1
dl
sokeria
2
rkl
vaniljasokeria
500
g
mascarpone-tuorejuustoa
Koristeeksi:
½
l
mansikoita
1
dl
pistaasipähkinöitä
sitruunamelissanlehtiä

Ohje

  1. Ota taikina sulamaan. Sekoita sulaneen taikinan joukkoon rouhittu suklaa ja kaakaojauhe. Tämä onnistuu helpoiten käsin puristelemalla. Painele taikina leivinpaperin päälle, paperi jää irtopohjan ja reunojen väliin, irtoreunaisen torttuvuoan (halkaisija n 28 cm) pohjalle.

  2. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 8-12 min, varo paistamasta liikaa. Anna jäähtyä. Irrota pohja vuoastaan niin, että pohja on irti, mutta laita kakku vuokaan takaisin leivinpaperin päälle, jotta saat siihen täytteen päälle. Kostuta pohja mansikkamehulla (kun survot mansikoita, voit käyttää siitä irtoavaa mehua tähän).

  3. Liota liivatteita kylmässä vedessä 5-10 min. Kuumenna ½ dl mansikkamehua kiehuvaksi esim. mikroaaltouunissa lasissa. Puristele liivatteista liotusvesi pois ja sulata liivatteet kuumaan mehuun. Lisää hieman jäähtyneeseen liivateseokseen mansikkasurvos.

  4. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi erikseen, lisää vaahtoon tuorejuusto sekä lopuksi mansikka-liivateseos. Kaada hyytelö heti vuoassa olevalle jäähtyneelle torttupohjalle. Hyydytä jääkaapissa useamman tunnin tai mielellään seuraavaan päivään. 

  5. Irrota hyytynyt juustokakku tarjoilualustalle. Koristele ennen tarjoilua kauniisti mansikkakeolla, kuorituilla pistaasipähkinöillä ja sitruunamelissanlehdillä.

VINKKI! Kokeile myös klassista juustokakkua ja ihanaa mansikkaista Britakakkua!

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.