Juustokakkua monipuolisempaa kakkua on vaikea löytää. Juustokakku sopii niin syntymäpäiville, sukujuhliin kuin rentoon illanviettoonkin. Koristelua muuttamalla juustokakusta saa loihdittua elegantin ja yksinkertaisen tai vaihtoehtoisesti värikkään ja leikkisän. Koristeita voi myös helposti vaihdella eri vuodenaikoihin sopiviksi.

Tätä ohjetta seuraamalla opit juustokakun tekemisen perusteet. Juustokakun tekemisessä on tärkeä käyttää irtopohjavuokaa, sillä muuten täyte ei pysy ehjänä.

Sileäreunainen juustokakku näyttää upean ammattimaiselta. Näin saat kakun irti vuoasta niin, että reunat pysyvät sileinä: Kun olet paistanut pohjan uunissa, levitä reunojen sisäpinnalle hieman ruokaöljyä pullasudilla. Näin kakku on helppo irrottaa vuoasta, kun täyte on hyytynyt.

Juustokakuissa käytetään usein liivatetta, jota voi ostaa sekä jauheena että lehtinä. Liivatelehtien käyttö onnistuu, kun muistat luottaa ne ensin kylmässä vedessä, sekoitat ne sitten kuumaan nesteeseen ja jäähdytät seosta vielä hetken ennen kuin lisäät sen täytteeseen.

Liivate sisältää eläinperäisiä ainesosia. Vegaanisen version juustokakusta saat korvaamalla liivatteen agar-agarilla valmistepakkauksen ohjeen mukaan.

Reseptissä käytettävä Myllyn Parhaan Pyöreä Kauramurotaikina on laktoositon. Laktoosittoman version juustokakusta saat, jos käytät täytteessä laktoositonta kermaa ja mascarpone-juustoa.

Ainekset Noin 15:lle annosta

Kakkupohja:
100
g
tummaa suklaata rouhittuna
2
rkl
tummaa kaakaojauhetta
Vuokaan:
voita
Täyte:
8
liivatelehteä
½
dl
sitruunamehua
500
g
mascarpone-tuorejuustoa
½
dl
sitruunamehua tai sitrus-, manteli- tms. likööriä
4
dl
kuohukermaa
½
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Koristeeksi:
1
tlk
granaattiomenan siemeniä
mintunlehtiä

Ohje

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita taikinan joukkoon rouhittu suklaa ja kaakaojauhe. Tämä onnistuu helpoiten käsin puristelemalla.

  2. Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun irtoreunaisen torttuvuoan pohjalle (halkaisija 28 cm). Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 8-12 min. Varo paistamasta liikaa – pohjan tulee olla juuri ja juuri kypsä. Anna jäähtyä.

  3. Irrota pohja vuoasta niin, että pohja on irti, mutta laita se vuokaan takaisin, jotta saat siihen täytteen päälle.

  4. Liota liivatteita kylmässä vedessä 10 min ajan. Kuumenna ½ dl sitruunamehua kiehuvaksi esim. mikroaaltouunissa lasissa. Puristele liivatteista liotusvesi pois ja sulata liivatteet kuumentamaasi liemeen.

  5. Lisää tuorejuustoon liivateseos ja mehu tai likööri. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi erikseen ja yhdistä vaahtoon varovasti juusto-liivateseos.

  6. Kaada hyytelö vuoassa olevalle jäähtyneelle torttupohjalle. Hyydytä juustokakku jääkaapissa. Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle. Koristele juustokakku kauniisti ennen tarjoilua.

  7. Yksinkertainen, kaunis koristelu juustokakulle syntyy esimerkiksi mintunlehdistä ja granaattiomenan siemenistä. Lähes mitkä tahansa muutkin kiinteähköt hedelmät ja marjat sopivat kauniisti juustokakun koristeluun. Kokeile vaikka pensasmustikoita, mansikoita tai nektariinin siivuja.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Marjakastike juustokakun rinnalle

Juustokakun kanssa sopii ihanasti myös raikas marjoista tehty kastike. Esimerkiksi vadelmakastike syntyy helposti näin: Laita kattilaan 1 l vadelmia, 1 dl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria. Kuumenna seos kiehumispisteeseen ja keitä n. 2 minuutin ajan. Jäähdytä ennen tarjoilua. Tasaisen kastikkeen saat, kun kaadat seoksen kulhoon siivilän kautta.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.