Helpoksi leivonnan tekee valmis Pyöreä Piirakkataikina, joka vain painellaan vuoan pohjalle ja reunoille ja paistetaan ilman täytettä.

Käytä runsaasti marjoja, ne antavat ihanan raikkauden. Jos marjat ovat hyvin happamia, käytä vähän sokeria.

Ainekset pyöreä piirakkavuoka, halkaisija 25-30 cm, noin 10 annosta

Täyte:
200
g
mansikka- tai muuta marjasurvosta
½
l
marjoja, esim. vadelmia, mansikoita tai mustikoita
2
dl
vaahtoutuvaa kermaa
120
g
valkosuklaata
1
tlk
maustettua valkosuklaarahkaa (200 g)
dl
tuoreita mintunlehtiä

Ohje

  1. Levitä sulanut piirakkataikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Päällystä taikinareuna foliosuikaleilla niin, että reuna pysyy ylhäällä. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilällä kauniin kullan keltaiseksi, 10 min, ota foliot pois ja jatka paistamista 5-10 min. Vuoan koko eli piirakan paksuus vaikuttaa paistoaikaan, mitä pienempi vuoka, sitä pidempi paistoaika.
  2. Ota ¾ dl kermasta erilleen, kuumenna se mikron kestävässä kulhossa ja sulata siihen 100 g suklaata paloina. Anna tasaisen massan jäähtyä.
  3. Lisää loppu kerma jääkaappikylmään seokseen ja vatkaa seos vaahdoksi. Vatkaa vaahtoon vielä rahka mukaan. Levitä kypsälle pohjalle marjasurvosta ja marjoja ja sen jälkeen valkosuklaarahkaa ja vielä marjoja. Koristele valkosuklaalastuin ja mintunlehdin.

VINKKI: Voit käyttää piirakkaan marjojen tilalla myös kirsikoita tai luumuja. 

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.