Tällä ohjeella valmistat maukkaan aterian, joka rakentuu veneperunoista ja pavuilla maustetuista jauhelihapihveistä. Jos pavut eivät ole sinun juttusi, kannattaa kokeilla supersuosittuja klassisia jauhelihapihvejä.

Ainekset 3-4:lle annosta

dl
lihalientä
1
iso sipuli raastettuna
150
g
pakastepapuja silputtuna
2-3
rkl
kuivattua, hienonnettua persiljaa (tai 1 dl tuoretta silppua)
1
tl
suolaa
mustapippuria myllystä tai jauhelihamaustetta
1
muna
400
g
vähärasvaista jauhelihaa
Veneperunat:
6
hyvin pestyä soikeaa perunaa
vähän öljyä
1
tl
timjamia tai oreganoa

Ohje

  1. Leikkaa perunat pitkittäin 4-6 osaan ja nosta leivinpaperin päälle uunipannulle. Pirskota päälle vähän öljyä ja mausta yrtillä, sekoita. Nosta uunipannu 225-asteeseen uunin keskiosaan ja paista perunoita yksinään noin 15 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa pihvit. Kaada lihaliemi ja korppujauhot kulhoon ja anna niiden turvota hetken aikaa. Raasta sipuli ja sekoita se, pavut, mausteet ja muna turvonneiden korppujauhojen joukkoon. Sekoita lopuksi joukkoon jauheliha. Muotoile taikina 6-8 litteäksi pihviksi ja lisää ne uunipannulle, kun perunat ovat kypsyneet 15 minuuttia.

  3. Jatka kypsennystä vielä noin 15 minuuttia. Tarjoa lisäkkeeksi maustekurkulla ja hyvällä öljyllä höystettyä salaattia.

Resepti:
Kati Nappa

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.