Hainan chicken ja inkivääri-kevätsipulikastike

Hainan-chicken ja inkivääri-kevätsipulikastike
1 t 5 min, josta valmisteluaika 20 min

Juhla(vaa)ruokaa kiinalaisittain. Kokonaisena uunissa paistuva broileri tyrmää jo viettelevillä tuoksuillaan. Paistoliemi ja inkiväärikastike lusikoidaan viimeistä pisaraa myöten riisin päälle makua antamaan.

4-6:lle
1kokonainen broileri
suolaa
valkopippuria
1kokonainen valkosipuli
3rklsoijakastiketta
2rklhunajaa
1rklseesamiöljyä
Inkivääri-kevätsipulikastike:
1pieni salaattisipuli
100ginkivääriä
dlrypsiöljyä
1tlsuolaa
1rklsokeria
ripausMSG natriumglutamaattia (aasialaisista ruokakaupoista)
1rklpaahdettua seesamiöljyä
1tlsoijakastiketta
Lisäksi:
3dlMyllyn Paras Jasmiiniriisiä

Valmistusohje

  1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Mausta broileri huolellisesti suolalla ja valkopippurilla. Laita kokonainen valkosipuli broilerin sisälle ja sido broilerin koivet tiiviisti kiinni.

  2. Aseta broileri uunivuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Sekoita tällä välin soijakastike, hunaja ja seesamiöljy keskenään. Valele lintua kastikkeella ja jatka kypsentämistä vielä toiset 30 minuuttia. Valele lintua vuoan pohjalle kertyvällä liemellä muutaman kerran paiston aikana.

  3. Ota lintu uunista ja paloittele tarjoiluastiaan. 

  4. Tee broilerin paistuessa inkivääri-kevätsipulikastike. Leikkaa sipuli pieniksi renkaiksi ja raasta kuorittu inkivääri. Kuumenna rypsiöljy noin 150-asteiseksi. Ota kuuma öljy pois lämmöltä. Lisää sipulit ja hienonnettu inkivääri. Anna jäähtyä ja lisää kaikki loput kastikeainekset.

  5. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada tarjoiluastiaan. Lusikoi riisin päälle broilerin paistolientä. Tarjoa riisi broilerin ja kevätsipuli-inkiväärikastikkeen kanssa.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentoi reseptiä

Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.

Kommentit (0)