Focaccia on aidoimmillaan italialaistyyppinen, ohuehko lättänä leipä.

Sen pinnalle on pirskotettu maustettua oliiviöljyä ja päälle painettu oliiveja, sipulia ja tuoreyrttejä.

Tässä focacciasta on tehty helposti valmistettava iso leipä isoon uunivuokaan, jolloin taikina on helppo jättää löysähköksi ja näin saadaan kuohkea leipä.

Ainekset 1 iso, melko paksu Focaccia-leipä annosta

½
pkt
tuorehiivaa (25 g)
dl
vettä
3
rkl
oliiviöljyä
tl
suolaa
1
rkl
hunajaa tai sokeria
Pinnalle:
4
rkl
oliiviöljyä
2
valkosipulinkynttä murskattuna
1
rkl
tuoretta yrttiä, esim. basilikaa tai persiljaa silputtuna
1
tl
mustapippuria
1
rkl
sitruunamehua
---
---
-----------------------------------------------------------
1
(puna)sipuli suikaleina
1-2
tl
sormisuolaa

Ohje

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon oliiviöljy, suola ja hunaja. Lisää jauhoja vähitellen vaivaten, jätä taikina löysähköksi. Anna sen kohota peitettynä puolisen tuntia.

  2. Kaada ja levitä taikina oliiviöljyllä voidellulle leivinpaperille, isoon reunalliseen uunin kestävään vuokaan tai uunipellille n. 25 x 30 cm kokoon. Peitä liinalla ja anna kohota vielä puolisen tuntia.

  3. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Sekoita täytteen ainekset paitsi sipuli ja suola.  Paina kuoppia kohonneeseen leipään jauhotetulla sormella. Voitele leipä oliiviöljysekoituksella. Ripottele päälle sipulisuikaleet tai -renkaat ja sormisuolaa.

  4. Paista leipää noin 10–15 minuuttia, kunnes se on kullankeltainen. Voitele heti oliiviöljyllä, niin leipä saa hyvän pinnan. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa paloiksi, tarjoile heti. Focaccia on parhaimmillaan tuoreena ja lämpimänä.

VINKKI: Lisämakua saat feta-juustopaloista ja/tai kirsikkatomaateista. Painele ne kohonneeseen leipään ennen uuniin laittoa. 

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi.

64 arviota

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.