Omenapaistos eli omenahyve on tavallinen jälkiruoka, mutta niin hyvää, ettei tuttuun reseptiin kaipaa muutoksia.

Tämä kaura-omenapaistoksen resepti on helppo ja nopea valmistaa. Lohko vain omenat uunivuokaan ja sekoita kaurahiutaleista, sokerista, margariinista ja jauhoista kuorrute. Koska työvaiheet ovat helppoja, sopii omenapaistos yhdessä pikkukokkien kanssa valmistettavaksi.

Kanelin lisäksi voit kokeilla omenapaistoksen mausteeksi myös inkivääriä. Ja jos kaura-omenapaistosta sattuisi jäämään tähteeksi, kokeile aamupalalla lisätä sitä maustamattoman jogurtin joukkoon.

Ainekset Noin kuudelle annosta

n.5
isoa omenaa (tai n. 10 pientä)
1
tl
kanelia
100
g
margariinia (tai voita)
1
dl
fariinisokeria

Ohje

  1. Lohko kuoritut omenat voideltuun uuninkestävään paistosvuokaan, ripottele pinnalle kanelia.
  2. Sulata rasva, sekoita siihen ohjeen loput aineet. Levitä seos omenalohkojen päälle.
  3. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla n. 30 minuuttia tai mikroaaltouunissa n. 10 minuuttia täydellä teholla (800 W).
  4. Tarjoile vaniljakiisselin tai jäätelön kanssa.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.