Churroja kutsutaan myös munkkitangoiksi. Churrot ovat alunperin espanjalaisia leivonnaisia. Sopivat myös hyvin esim. Suomen vappuun tai vaikkapa lastenkutsujen tarjottavaksi.

Churrotaikina on helppo, mitään kohotuksia ei tarvita, haastavinta lienee kuumassa öljyssä paisto, ole varovainen!  Sitruuna raikastaa churrotaikinaa, mutta myös vaniljasokeria voit käyttää. Hyvistä churroista tulee päältä rapeita ja sisältä ihanan kuohkeita, niin kuin pitääkin.

Ainekset n. 30 annosta

3
dl
vettä
75
g
voita
¼
tl
suolaa
1
rkl
hunajaa
1
rkl
puristettua sitruunamehua
2
munaa
Paistamiseen:
0,7-1
l
rypsiöljyä
Pinnalle:
n.1
dl
sokeria
2
tl
kanelia

Ohje

  1. Mittaa vesi, voi ja suola kattilaan ja kiehauta. Ota pois liedeltä, lisää hunaja ja sitruunamehu sekä jauhot ja vatkaa voimakkaasti puuhaarukalla hetki, niin että syntyy taikina. Lisää munat, vatkaa jälleen hetki, jotta munat sekoittuvat tasaisesti taikinaan. 

  2. Siirrä taikina pursotuspussiin, n. 10 mm tylla on hyvä. Tai laita muovipussiin, josta leikkaat kulman pois ( 1cm reikä kulmaan). Kuumenna öljy uppopaistamista varten suurehkossa kattilassa. Öljy on riittävän kuumaa, 185-190-asteista, kun siihen pudotettu taikinapala nousee heti pintaan ja öljy alkaa voimakkaasti kuplia.

  3. Pursota kattilaan n. kymmensenttinen pötkö taikinaa, leikkaa tarvittaessa saksilla poikki. Varo, ettei taikinapussi koske kuumaan öljyyn.  Paista kattilassa kerrallaan useita churroja molemmin puolin. 

  4. Nosta churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle valumaan ja kääntele leivonnaiset sitten toisella lautasella sokeri-kaneliseoksessa. Tarjoa churrot tuoreina sellaisenaan tai esim. sulatettuun suklaaseen dipaten tai vappuna siman kanssa.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.