Ainekset noin 20 henkilölle annosta

Leipä:
5
dl
vettä
½
dl
öljyä
1
rkl
sokeria
1
tl
suolaa
1
ps
kuivahiivaa (11 g)
Täyte 1:
260
g
palvikinkkusiivuja
300
g
maustamatonta tuorejuustoa
200
g
ruohosipulituorejuustoa
80
g
maustekurkkua
mustapippuria
Täyte 2:
100
g
kurkkua
100
g
paprikaa
5
g
tuoretta ruohosipulia
tl
suolaa
300
g
maustamatonta tuorejuustoa
150
g
ranskankermaa
mustapippuria
Kostutus:
n.2
dl
kivennäisvettä
Koristeluun:
tuoreita koivunlehtiä
suolatikkuja
ruohosipulia

Ohje

  1. Lämmitä vesi noin +42 asteiseksi. Lisää joukkoon öljy ja siirrä seos sivuun odottamaan. Sekoita kulhossa sokeri, suola, kuivahiiva sekä vehnäjauhot keskenään. Lisää joukkoon nesteet ja alusta taikina kimmoisaksi. Anna taikinan nousta noin tunnin ajan leivinliinan alla lämpimässä paikassa.

  2. Laita noin 24 cm kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja öljyä reunat. Kaada taikina kakkuvuokaan ja painele tasaiseksi.

  3. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Nosta kypsä leipä pois uunista ja anna jäähtyä. Voit kääriä leivän leivinliinaan ja säilyttää sen liinan sisällä  seuraavaan päivään.

  4. Valmista lihatäyte (täyte 1) pilkkomalla palvikinkku sekä maustekurkku pieniksi paloiksi. Laita ne kulhoon ja lisää joukkoon tuorejuustot. Sekoita hyvin ja mausta mustapippurilla.

  5. Valmista kasvistäyte (täyte 2) pilkkomalla paprika pieneksi kuutioksi, raastamalla kurkku hienoksi raasteeksi ja pilkkomalla ruohosipuli pieneksi. Laita kurkkuraaste siivilään ja ripottele suola päälle. Anna raasteen valua siivilässä noin 10 minuutin ajan.

  6. Vatkaa kulhossa maustamaton tuorejuusto ja ranskankerma paksuksi vaahdoksi. Ota vaahdosta noin 100 g erilleen ja nosta se jääkaappiin odottamaan voileipäkakun kuorruttamista. Lisää lopun vaahdon joukkoon valutettu kurkkuraaste, paprikakuutiot sekä ruohosipuli. Mausta täyte mustapippurilla ja sekoita tasaiseksi.

  7. Leikkaa leipä neljään osaan vaakatasossa. Levitä tuorekelmua pöydälle, jotta saat käärittyä täytetyn voileipäkakun helposti kokonaan kelmun sisään. Kostuta leivän pohjapala paistopuolelta kivennäisvedellä ja laita pohja tuorekelmun päälle pohja alaspäin. Kostuta leipäkerros myös leikkauspuolelta ja levitä noin puolet kinkkutäytteestä leipäkerroksen päälle. Nosta toinen leipäkerros täytteen päälle, kostuta se ja levitä kasvistäyte. Lisää vielä leipäkerros ja kostuta leipä. Levitä loput kinkkutäytteet ja laita päälle viimeinen leipäkerros. Kostuta ylin kerros reilusti ja kääri leipä tiukasti kelmuun ja anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään.

  8. Nosta leipä tarjoiluastialle ja leikkaa halutessasi voileipäkakku vihdan muotoon ja tee leikatuista paloista kädensija vihdan alaosaan. Levitä päälle erilleen otettu tuorejuusto-ranskankermaseos. Pese koivunlehdet runsaalla vedellä ja kuivaa ne. Levitä koivunlehdet voileipäkakun päälle ja asettele suolatikut kädensijan kohdalle. Tee vielä ruohosipulista kiinnitysnaru suolatikkujen ympärille. 

VINKKI: Voit halutessasi korvata koivunlehdet kurkkusiivuilla.

Resepti:
Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.