Saat vegaanisen piirakan, kun valitset täytteeseen kaurapohjaiset tuotteet.

Ainekset 1 iso piirakkavuoallinen, halkaisija n. 28-30 cm, noin 8 annosta

Pohja:
2
tl
rypsiöljyä
Täyte:
8
dl
mustikoita (400 g)
½
dl
hillosokeria
½
dl
perunajauhoja
Tuorejuusto-jogurttitäyte:
200
g
kauratuorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa)
2
dl
kaurajogurttia (tai maustamatonta paksua jogurttia)
n. 1
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Päälle:
tuoreita mustikoita, suklaakoristeita tai syötäviä kukkia (esim. kamomillasaunio tai päivänkakkara)

Ohje

  1. Sulata pakastetaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja kauli se isommaksi kuin piirakkavuoka. Sivele vuoan pohja ja reunat öljyllä. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille, pistele koko taikinalevy haarukalla.

  2. Sekoita mustikat (pakastemustikat jäisinä), hillosokeri ja perunajauhot keskenään kulhossa. Kaada mustikkaseos taikinapohjan päälle. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 30 min. Anna piirakan jäähtyä.

  3. Vatkaa ennen tarjoilua kylmä tuorejuusto ja jogurtti sähkövatkaimella voimakkaasti vaahdoksi (muutama minuutti) ja mausta sokereilla mieleiseksi. Kaada ja levitä seos lastalla tasaiseksi kerrokseksi jäähtyneen piirakan päälle.

  4. Koristele piirakka tuorein mustikoin ja puhtaalta paikalta poimituin syötävin kukin tai suklaisin kukkakoristein.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.