Vadelma-sitruunaruudut on valmistettu hieman Tuulomantorttujen tyyliin, mutta ovat kesäisempiä vadelmaisella kuorrutteella.

Leivostaikinassa on mukana valkosuklaata, joka antaa herkullista makua leivoksille.

Kuorrutusta on reilusti kahden kerroksen verran, ensin on sitruunatahnakerros ja sen päällä vadelmakuorrutekerros.

Vadelmakuorrutteen tulee olla tahnamaista ja sellaista, että se kaadettaessa leivospohjalle leviää itsestään tai korkeintaan lastaa tarvitsee käyttää vain vähän pinnan tasoitukseen.

Täyte on liian löysää, jos se ei pysy pohjan päällä, lisää tällöin tomusokeria. Jos olet epävarma, kokeile ensin yhteen kulmaan täytteen levitystä.

Mikäli tarjoilet vadelmaruutuja muiden tarjottavien ohella, leikkaa pieniä neliöitä. Annoksesta riittää näin isommalle porukalle.

Ainekset uunipellillinen, n. 25 neliötä (7x7 cm isot palat, jos pienempiä 4x4 cm, niin n. 50 kpl) annosta

Leivostaikina:
125
g
voita tai margariinia
100
g
valkosuklaata
3
munaa
dl
sokeria
2
tl
leivinjauhetta
¾
dl
puristettua sitruunamehua (n. 1 sitruuna)
Vadelmakuorrute:
50
g
voita
125
g
vadelmia
½
dl
puristettua sitruunamehua
n. 8
dl
tomusokeria (n. 450 g)
Sitruunatäyte:
200
g
sitruunatahnaa (lemon curd, reilu ½ tlk)
Leivosruutujen päälle:
ohuita sitruunaviipaleita, tuoreita vadelmia, tomusokeria, sitruunamelissaa

Ohje

  1. Sulata taikinaa varten voi kattilassa, paloittele valkosuklaapalat sulamaan kuumaan rasvaan. Sekoita kunnes seos on sulaa, ota pois liedeltä ja jätä jäähtymään.
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen sitruunamehun ja sulan jäähtyneen rasva-valkosuklaaseoksen kanssa taikinaan. Kaada taikina isolle uunipellille (n. 30 x 35 cm) voidellun leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min. Anna leivoslevyn jäähtyä.
  3. Sulata kuorrutetta varten voi kattilassa, lisää vadelmat ja anna kiehahtaa. Ota seos pois liedeltä. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja lisää tomusokeria niin, että saat paksuhkon tasaisen punaisen tahnan.
  4. Levitä jäähtyneelle leivospohjalevylle ensin hyvin ohut kerros sitruunatahnaa. Kaada sen päälle vadelmakuorrute hieman lämpimänä niin, että kuorrute leviää kauniisti koko levylle, käytä apuna tarvittaessa kuumaan veteen kastettua lastaa. Kun kuorrutus on kovettunut, leikkaa levy neliöiksi terävällä veitsellä. Jos kuorrute tarttuu veitseen, puhdista ja kostuta veitsi välillä kuumassa vedessä.
  5. Koristele vadelmaneliöt juuri ennen tarjoilua ohuin sitruunaviipalein, vadelmin ja halutessa sihtaa päälle tomusokeria.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.