Helppo päivitys vie tutun ohjeen uudelle tasolle. Piparitaikina paistuu rapeaksi keksipohjaksi kaikkien rakastaman mokkareseptin kanssa. Viimeistele pinta murskatuilla toffeetäytteisillä suklaanapeilla ja suklaarouheella.

Ainekset 1 pellillinen, noin 20 annosta

Taikina:
200
g
voita
4
kananmunaa
4
dl
sokeria
6
dl
vehnäjauhoja
5
rkl
kaakaojauhetta
3
tl
leivinjauhetta
2
tl
vaniljasokeria
2
dl
maitoa
Kuorrutus:
100
g
voisulaa
1
dl
kylmää vahvaa kahvia
dl
tomusokeria
4
rkl
kaakaojauhetta
2
tl
vaniljasokeria
2
pötköä toffeetäytteisiä suklaanappeja
Viimeistelyyn:
murskattuja suklaanappeja
tomusokeria

Ohje

  1. Kauli piparitaikina uunipellin kokoiseksi levyksi leivinpaperin päälle. Siirrä sivuun odottamaan.

  2. Sulata voi mikroaaltouunissa. Vaahdota munat ja sokeri isossa kulhossa ja kaada joukkoon voisula. Siivilöi mukaan vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää mukaan maito. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja levitä piparitaikinan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia. Jäähdytä.

  3. Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä seos jäähtyneen kakkulevyn pinnalle. Painele suklaanapit rikki käsin ja ripottele kuorrutteen päälle. Viimeistele tomusokerilla tai jouluisilla nonparelleilla.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.