Paras omenapiirakka rahkatäytteellä

9.9.2011 vietettiin Hyvinkäällä Suomen Rautatiemuseolla Omenapuupäivää. Tapahtumassa järjestettiin kaikille avoin omenapiirakkakilpailu.
Omenapiirakkakilpailussa oli kaksi sarjaa, yleinen sarja ja Hyvingiensis-omenalajikkeen sarja. Tuomarit saivat maisteltavikseen useita herkullisia piirakoita.
Yleisen sarjan voiton vei Hyvinkään kaupungin starttipajalaisten leipoma piirakka. Tuomariston mukaan piirakka oli mehevä, pehmeän makuinen ja pohja oli sopivan ohut. Piirakka oikein suli suussa.
Voittajapiirakan täytteessä maistuivat rahka, vanilja ja täytteessä oli myös kekseliäästi käytetty tuoretta omenaraastetta.
Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Sekoita jauhot keskenään ja lisää ne seokseen. Painele murutaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytettä varten kerman sekaan maitorahka, mausta sokereilla. Raasta omenat ja lisää täytteen joukkoon. Kaada täyte raa’an taikinapohjan päälle. Laita lopuksi kanelisokeria päälle.
Paista 175-asteisen uunin alaosassa 35-40 minuuttia. Tarjoillaan jäähtyneenä, lisää halutessasi kanelisokeria pintaan.
Katso myös omenapiirakka uunipellille tehtynä ja samalta sivulta löytyviä muita herkullisia omenapiirakan reseptejä.
In reply to Ei erityisen hyvä tullut by Anonymous (not verified)
In reply to Ei ole nyt kermaa kotona by Anonymous (not verified)
In reply to Desi pohjassa sokeria samoin by Anonymous (not verified)
In reply to Eikö tuohon taikinaan tule by Anonymous (not verified)
In reply to Eikö tuohon taikinaan tule by Anonymous (not verified)