• Pullan leipominen on mukavaa yhteistä puuhaa perheelle. Muista pullataikinalle kunnon kohotukset lämmössä, hiivahan ei toimi kylmänä!  Paras pulla on juuri ja juuri kypsää, eli älä paista pullia kuiviksi! 
  • Laskiaispullaa pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä.
  • Pullan alkuperämaaksi arvioidaan Saksaa. Pulla ruskistettiin voissa ja höystettiin rusinoilla sekä korinteilla 1600-luvun Saksassa. Se nautittiin silloin normaalisti maidon kera. 
  • Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti puolestaan leipurioppilas, jota leipurimestari uhkasi raipan iskuilla. Oppilas säästyisi rangaistukselta, jos hän keksisi kaikkia muita paremman pullan. Tarina kertoo, että oppilas täytti ison pyöreän pullan ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla. Mestarin mielestä tulos oli niin hyvä, että oppilas säästyi raipan iskuilta.
  • Katso video ohjeen lopusta, kuinka Janne Kataja ja Arja Elina Laine valmistivat tämän pullakranssin.

Ainekset 1 pullakranssi pikkupullista (16 pikkupullaa sisältävä kranssi) annosta

Pikkupullat pullakranssiin:
1
annos (3 dl nestettä) itse tehtyä Myllyn Paras Pullataikinaa
1
muna
1
dl
raesokeria ja mantelilastuja
Täyte:
2
dl
vaahtoutuvaa kermaa (1 tlk)
½
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
2
dl
maitorahkaa (1 tlk)
n.2
dl
mansikkahilloa

Ohje

  1. Valmista ensin 3 dl nesteestä annos pullataikinaa. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Pyörittele taikinasta pikkupullia. Aseta pikkupullat sydämen muotoon kiinni toisiinsa uunipellille, kohota leivinliinan alla ½-1 tuntia. Voitele kranssi munalla ja ripottele päälle raesokeria ja mantelilastuja.

  2. Paista kranssia 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla n. 15 min. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokerit ja rahka. Aseta jäähtynyt sydänpullakranssi isolle tarjoilualustalle. Leikkaa pullista yläosa irti. Levitä täytteeksi väliin mansikkahilloa ja sen päälle kermarahkaa. Laita pullien yläpuolet takaisin paikoilleen.

VINKKI: Voit myös täyttää pullat mantelimassalla hillon sijaan. Kokeile myös perinteisiä laskiaispullia ja mehevää pullakranssia, jossa käytetään pullataikinan lisäksi kauramurotaikinaa!

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi.

6 arviota

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.