Annoksesta tulee yksi kahvikakku, joka muodostaa puolet kurpitsan muotoisesta kakusta.

Ainekset 18 annosta

Taikina
350
g
soseutettua kurpitsaa *)
dl
sokeria
1
dl
kaakaojauhetta
2
tl
leivinjauhetta
250
g
voita tai maidotonta margariinia
5
munaa
Vuokaan
voita tai maidotonta margariinia
Kuorrute
300
g
tomusokeria
n. 3
rkl
vettä
oranssia pastaväriä
Kurpitsan kanta
pala kesäkurpitsaa
sitruunamelissaa

Ohje

*) Kokonaisen kurpitsan paino on noin tuplasti reseptiin tarvitsemasi määrän verran.

  1. Leikkaa kurpitsa kolmeen yhtä paksuun osaan ja poista pehmeä ydinosa. Laita palat pellille leivinpaperin päälle. Sivele pinta kevyesti öljyllä estääksesi kuivumisen kypsennyksen aikana. Kypsennä 175 asteessa noin tunti.
  2. Irrota kuoren sisältä hedelmäliha. Soseuta se sauvasekoittimella.
  3. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
  4. Sulata voi.
  5. Yhdistä kulhossa kurpitsasose, munat ja voisula. Sekoita joukkoon jauhoseos.
  6. Voitele ja korppujauhota kahvikakkuvuoka (tilavuus 2,4 l). Kaada taikina vuokaan.
  7. Paista 180 asteessa noin 45 minuuttia. Kumoa vuoasta.
  8. Paista toinen samanlainen kakku, mikäli haluat tehdä kokonaisen kurpitsan muotoisen kakun. Anna jäähtyä ennen kuin ryhdyt siirtelemään kakkuja. Leikkaa kakun pinta tasaiseksi, jotta saat puolikkaat asettumaan tiiviisti toisiaan vasten.
  9. Laita kakut tasaiset puolet vastakkain tarjoilulautasen päälle.
  10.  Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään. Laita vettä sen verran, että kuorrute on notkeaa, mutta kuitenkin niin paksua, ettei se valu kakun päältä pois. Värjää oranssiksi. Valuta kuorrutetta kakun päälle.
  11.  Viimeistele koristelu laittamalla pala kesäkurpitsaa kannaksi ja lisäämällä ympärille sitruunamelissan oksia.
Resepti:
Kinuskikissa

Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi.

2 arviota

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.