Tässä viherpeukalon unelmakakku!

Ihanan kesäisessä Kukkapenkkikakussa kukkivat puutarhan kauneimmat kukat ja tämän kukkapenkin kanssa pääset tosissaan istutuspuuhiin. Paksu, pellillä paistettu pohja reunustetaan rouskuvan rapeilla vohveleilla.

Jugurtti antaa täytteelle massaa sekä täyteläisyyttä ja sitruunatahnasta täyte saa raikkautta ja makeutta. Tuoreiden marjojen kanssa lopputulos on keveän oloinen.

Ainekset 18:lle annosta

Pohja:
1 ¼
dl
kaakaojauhetta
1
dl
perunajauhoja
3
tl
leivinjauhetta
2
tl
vaniljasokeria
¾
tl
suolaa
150
g
voita
3 ½
dl
sokeria
4
munaa
2 ½
dl
kädenlämpöistä maitoa
Kostutus:
n. 3
dl
maitoa tai laimennettua sitruunamehua
Täyte:
1
luomusitruunan kuori
3
dl
vispikermaa
300
g
turkkilaista jogurttia
1
prk
lemon curd -sitruunatahnaa (à 340 g)
¾
dl
vaniljakreemijauhetta
200
g
suomalaisia vadelmia (tai muita marjoja)
Reunoille:
50
g
tummaa suklaata
80
kpl
sikarivohveleita
Pinnalle:
n. 175
g
tummia täytekeksejä
syötäviä kukkia
basilikanlehtiä

Ohje

  1. Yhdistä kuivat aineet keskenään sokeria lukuun ottamatta. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon vuorotellen munia, jauhoseosta ja maitoa pieninä lorauksina. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle.

  2. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa toisen pellin avulla ja irrota leivinpaperi. Jäähdytä kakkupohja kunnolla ja käytä se mieluiten kylmänä. Siirtele pohjaa varoen.

  3. Leikkaa kakkupohja kolmeen suorakaiteen muotoiseen osaan (max 12 x 30 cm, jotta saat vohvelit riittämään ympärille).

  4. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon jogurtti, sitruunatahna ja kuoriraaste. Lisää vaniljakreemijauhetta, kunnes rakenne muuttuu jämäkämmäksi, eikä valu kakkupohjan päältä.

  5. Laita pohjalevy tarjoilulautaselle peltiä vasten paistunut pinta ylöspäin, jolloin kostuke imeytyy paremmin. Kostuta maidolla tai laimennetulla sitruunamehulla.

  6. Levitä päälle puolet täytteestä. Painele joukkoon vadelmia.

  7. Tee seuraava kerros samaan tapaan: pohja, kostutus, täyte. Laita päällimmäiseksi kolmas pohjalevy ja kostuta. Tasoita reunat lastalla.

  8. Sulata tummaa suklaa mikrossa miedolla lämmöllä tai kuumassa vesihauteessa. Liimaa kakun reunaan vohveleita suklaasulan avulla.

  9. Murskaa keksit täytteineen tehosekoittimessa tai muovipussin sisällä kaulimella painellen. Levitä keksimuru kakun päälle ”mullaksi”.

  10. Aseta joukkoon kukkia ja basilikanlehtiä.

Resepti:
Kinuskikissa

Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi.

1 arviota

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.