Kurpitsa

kurpitsa

Kurpitsa kasvoi nykyisessä Meksikossa jo 8 – 10 tuhatta vuotta sitten. Niihin aikoihin kurpitsa tunnettiin yhtenä ”Kolmesta siskosta”, joihin lukeutui sen lisäksi papu ja maissi. Nämä kolme lajia muodostavat vierekkäin kasvaessa symbioosin, jossa pavut nousevat maissin vartta pitkin ylöspäin, ja typettävät samalla maaperää kurpitsalle. Kurpitsan lehdet puolestaan varjostavat maata paahtavalta auringolta ja pitävät rikkaruohot loitolla.

Kristoffer Kolumbuksen kerrotaan tuoneen monen muun kasvin ohella kurpitsan Eurooppaan. Aluksi kurpitsaa käytettiin lähinnä sikojen rehuna, mutta pian Vanhassa maailmassakin ymmärrettiin miten hienosta hedelmästä on kyse. Kurpitsahan on siis palkokasvi, jonka hedelmä on syötävä, ei vihannes.

Halloweeniin kurpitsa kuuluu itseoikeutetusti. Pyhinvaeltajien aikoihin se oli tapana kovertaa tyhjäksi, täyttää kermalla, munalla ja hunajalla, ja paistaa sen jälkeen hitaasti nuotiolla. Siitä juontaa kurpitsankaiverruksen perinne. Kurpitsan sisuksia ei suinkaan heitetty pois vaan siitä pantiin olutta. irtileikattua kantta käytettiin muottina hiustenleikkuussa. Tuloksena oli ns. klassinen patapää-malli.

Kurpitsa nousi Halloweenin symboliksi vasta Yhdysvalloissa. Juhlahan on ikiaikainen ja kotoisin Euroopasta, jossa oli tapana muotoilla pienempiä juureksia haamujen päiden muotoon. Etelä-Yhdysvalloissa kasvava kurpitsa tarjosi kokonsa ja onton sisuksensa puolesta mahtavan alustan kaiverrustaiteelle.

Katso Kurpitsakeittoa, paahdettua luuydintä ja kurpitsapikkelsiä -resepti tästä.

Variation tag

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.